Frozen 2 näyttää upealta – katso uusi traileri odotetusta jatko-osasta
Annan ja Elsan paluu valkokankaille lähenee.
Walt Disney Anmation Studios on julkaissut uuden trailerin huippusuositun Frozen – huurteinen seikkailu -animaation jatko-osasta. Odotettu animaatioelokuva on nimetty simppelisti Frozen 2:ksi, ja se tulee Suomessa elokuvateattereihin joulukuussa.
Frozen 2:ssa Arendellen kuningatar Elsa lähtee selvittämään taikavoimiensa alkuperää yhdessä siskonsa Annan sekä Annan poikaystävän Kristoffin, lumiukko Olafin ja uskollisen Sven-poron kanssa. Edessä on vaarallinen, mutta merkityksellinen matka kohti tuntematonta, lumottuihin metsiin ja tummien vesien taakse.
Trailerin perusteella Frozen 2 näyttää upealta sekä hieman kotoiseltakin, sillä trailerilla nähdään Lapin ruska-aikaa muistuttavia maisemia. Lisäksi aivan trailerin alussa Annan ja Elsan isä kertoo pienille sisaruksille iltasatuna tarinaa pohjoisessa sijaitsevasta lumotusta metsästä.
”Se oli taianomainen paikka, mutta jokin meni pieleen. Sen jälkeen kukaan ei ole päässyt sinne tai sieltä pois”, isä kertoo ja traileri näyttää, että tässä metsässä kasvoi ainakin koivuja sekä maitohorsmaa muistuttavia kasveja.

Traileri antaa vilauksen myös uusista hahmoista, Northuldran väestä. Los Angeles Timesin mukaan heihin kuuluvat muun muassa yhteisöään kiihkeästi suojeleva Yelana, rohkea vapaa sielu Honeymaren sekä hänen veljensä Ryder, jonka sydäntä lähellä ovat porot – kuin Kristoffillakin.
Sisarukset kohtaavat heidät metsässä, joka mitä ilmeisimmin on juuri se lumottu metsä, josta Annan ja Elsan isä kertoo trailerin alussa. Northuldralaiset ovat pukeutuneet saamenpuvun tyylisiin asuihin ja kun otetaan huomioon aiemmilla trailereilla kuultu saamelainen perinnemusiikki, joiku, vaikuttaisi saamelaisuus olevan osa Frozen 2:ta jollain tavalla – elokuva myös dubataan pohjoissaameksi.

Frozen 2:n ohjaavat ensimmäisen osan tapaan Chris Buck ja Jennifer Lee. Englanninkielisessä versiossa päähenkilöiden äänirooleissa ovat myös ensimmäisestä elokuvasta tutut Idina Menzel (Elsa), Kristen Bell (Anna), Jonathan Groff (Kristoff) sekä Josh Gad (Olaf).
Huurteinen seikkailu jatkuu valkokankailla 25. joulukuuta. Voit katsoa uuden trailerin artikkelin yltä ja aiemmat Frozen 2 -trailerit löydät täältä.
LUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi