Chris Hemsworth ja muut miehet lakkaavat yhden kynnen tärkeän asian puolesta lokakuussa
Lakkaamalla yksi kynsi pyritään lisäämään tietoisuutta ja keräämään varoja tärkeän asian hyväksi.
Kynsien lakkaaminen mielletään stereotyyppisesti enemmän naisten puuhaksi, joten jotkut ovat saattaneet hieman hieraista silmiään nähdessään esimerkiksi Chris Hemsworthin, hänen veljensä Liamin tai Zac Efronin julkaisseen somessa kuvan itsestään, missä he esittelevät yhtä lakattua kynttä.
Tähän on kuitenkin hyvä ja tärkeä syy: näyttelijäkolmikko on mukana Polished Man -kampanjassa, jolla pyritään lisäämään tietoisuutta ja keräämään varoja väkivaltaa kokevien lasten hyväksi. Kampanjan mukaan yksi viidestä lapsesta maailmanlaajuisesti kokee fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa ennen kuin täyttää 18 vuotta.
Mashablen mukaan kolmatta kertaa järjestettävän kampanjan myötä miehiä ympäri maailman kannustetaan lakkamaan yksi kynsi lokakuun aikana. Chris Hemsworth on yksi tunnetuimpia miehiä, joka on ottanut osaa kampanjaan, kannustanut fanejaan lahjoittamaan kampanjaan sekä haastanut siihen muita, kuten Efronin ja veljensä, jotka ovat vuorostaan haastaneet tuntemiaan miehiä osallistumaan kampanjaan lakkaamalla yhden kyntensä.
Polished Man -kampanjan takana on australialainen voittoa tavoittelematon järjestö YGAP. Mashablen mukaan ajatus kampanjaan sai alkunsa, kun YGAP:n toimitusjohtaja Elliot Costello tapasi vasta pelastetun Thea-tytön vieraillessaan Hagar Internationalissa Kambodžassa.
YGAP:n sivuilla kerrotaan, että Thean ollessa 8-vuotias hänet lähetettiin orpokotiin ja sen jälkeen hänen kimppuunsa käytiin fyysisesti ja seksuaalisesti kahden vuoden ajan. Costellon ja tytön välille syntyi matkan aikana yhteys ja ennen kuin hän lähti, Thea piirsi sydämen Costellon kämmeneen ja lakkasi hänen kyntensä siniseksi.
Thean tarinan kuultuaan Costello päätti alkaa lakata yhden kynsistään muistaakseen Thean ja inspiroitui jakamaan kokemuksensa muiden kanssa lisätäkseen tietoisuutta ja tehdäkseen muutoksen.
”Voima tämän pysäyttämiseksi on käsissäsi. Se alkaa kynnen lakkaamisesta. Lakattu kynsi johtaa keskusteluun. Keskustelu innostaa lahjoittamaan. Lahjoitus mahdollistaa suojelua ja väkivallan estämistä. Se päättyy maailmaan, jossa yksikään lapsi ei kärsi väkivallan takia”, niin yllä olevalla videolla kuin kampanjan sivuilla kerrotaan.
Mashablen mukaan naisten halutessa tukea kampanjaa, he voivat yhden kynnen lakkaamisen lisäksi rohkaista miehiään, auttaen heitä kynnen lakkaamisessa ja lisäämällä sosiaalisessa mediassa kuviinsa tekstin ”I prefer a #PolishedMan”. Polished Man -kampanjaan voit osallistua rahallisesti täällä.
Jutun yltä voit kuvaa klikkaamalla katsoa lyhyen videon kampanjasta ja alla on muutama Polished Man inspiraatioksi vaikuttamaan tärkeään asiaan. Lisää kampanjaan osallistuneita miehiä löydät esimerkiksi täältä.
Näyttelijä Liam Hemsworth
Kolmas Hemsworthin veljeksistä, Luke, ottaa myös osaa kampanjaan Liamin haastamana
Surffauksen maailmanmestari Kelly Slater on myös Polished Man
Näyttelijä ja laulaja Zac Efron lähti mukaan kampanjaan tärkeän asian puolesta
Koripalloilija DeAndre Jordan otti haasteen vastaan Efronilta
Näyttelijä James Marsden osallistuu myös Polished Man -kampanjaan
Lähde: Mashable
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sijoita nämä 3 kasvia makuuhuoneeseesi ja nukut yösi paremmin
- Tämä kikka paransi Jennifer Anistonin univaikeudet – yllättävän helppoa
- Näin voit parantaa itseluottamustasi välittömästi: Helppoa ja kannattavaa
- Onko kasvoissasi tällainen jälki? Se merkitsee yleensä nestehukkaa
- Näistä 9 merkistä tiedät, että oma äitisi on toksinen
- Upota sormesi nesteeseen ja kynsillesi tapahtuu tämä – vain kaksi ainesta
- Kestävän kehityksen lahjaideat yrityksille ja vastuulliset valinnat
- Tämä on merkki siitä, että vaihdevuodet ovat alkaneet liian aikaisin
- Testaa, onko sinulla terve suolisto – tässä testi, jonka voit tehdä helposti kotona
- Sokeri-detox: 7 vinkin avulla puhdistat kehosi sokerista
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- Synnytyksen aikana voi tulla sanottua hupaisia asioita – 14 koomista letkautusta
- Näistä 9 merkistä tiedät, että oma äitisi on toksinen
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa