”Blergh!” – Näin hylkeenpoikanen ääntelee tehdessään tuttavuutta veden kanssa ensikerran – katso hupaisa video
Omillaan elämistä opettelevan poikasen ääntely huvittaa suositulla videolla.
Jos olet koskaan miettinyt, miten hylkeenpoikaset ääntelevät, tarjoaa Jesse DeVoen julkaisema video siihen ainakin yhden vastauksen. DeVoe on ollut tutkimusryhmän mukana tutkimassa weddellinhylkeitä Etelämantereella ja onnistui yhdessä Jessica Farrerin kanssa kuvaamaan videon hylkeenpoikasesta, joka oli vasta vieroittunut emostaan ja opetteli elämään omillaan.
Videolla poikanen suuntaa kohti avantoa ja ääntelee huvittavalla tavalla sitä katsellessaan. Välillä poikanen myös työntää päänsä veteen.
”Poikasen pitää päästä ensin veteen ollakseen menestyvä hylje”, videon kuvauksessa kirjoitetaan.
Video on julkaistu YouTubessa jo vuona 2010, mutta se nousee edelleen toisinaan esiin netin eri sivustoilla eikä ihme – se on huvittavaa nähtävää. Videosta on julkaistu myös tekstitetty versio, jonka voit katsoa artikkelin lopusta.
Suomessa sen sijaan on kevään aikana seurattu WWF:n Norppaliveä, joka päättyi 4. kesäkuuta. WWF:n mukaan suoraa lähetystä katseltiin yli miljoona kertaa ja parhaimmillaan kuvissa oli yhtäaikaisesti kolme saimaannorppaa.
”Tavoitteenamme oli nostaa tietoisuutta erittäin uhanalaisesta saimaannorpasta ja uskomme onnistuneemme siinä”, totesi WWF:n tiedottaja Joona Fritze.
”Toteutamme Norppaliven jälleen ensi keväänä. Siihen asti meidän on autettava yhdessä Pullervoa ja sen erittäin uhanalaisia lajitovereita. Ilmastonmuutoksen vastaisiin talkoisiin tarvitsemme kaikkien panosta. Saimaalla asuvat ja mökkeilevät puolestaan voivat tehdä arvokkaan teon ja jättää verkot ja muut norpille vaaralliset kalanpyydykset kuivumaan”, WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder sanoi tiedotteessa.
Saimaannorppa on yksi maailman harvinaisimmista hylkeistä ja niitä elää vain Suomessa, eli jos norppa häviää Saimaalta, se häviää koko maailmasta. WWF:n mukaan saimaannorppia arvioidaan olevan nykyisin noin 380.
Voit auttaa saimaannorppaa ryhtymällä esimerkiksi saimaannorpoan kummiksi. Voit lukea lisää aiheesta täällä.
Alla vielä weddellinhylkeen poikasen veteen tutustumisen ohessa kuultua ääntelyä tekstitettynä.
- 6 lausetta, jotka paljastavat, että annat muiden kohdella itseäsi miten sattuu
- Näistä 11 asiasta tunnistat hyvän isän
- Nuohooja voi kääntyä oveltasi takaisin – syynä ongelma, jota moni ei ota vakavasti
- Jopa puolet sairastaa tietämättään – vakava sairaus ei aluksi oireile lainkaan
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- Nuohooja voi kääntyä oveltasi takaisin – syynä ongelma, jota moni ei ota vakavasti
- Näistä 11 asiasta tunnistat hyvän isän
- 6 lausetta, jotka paljastavat, että annat muiden kohdella itseäsi miten sattuu
- Jopa puolet sairastaa tietämättään – vakava sairaus ei aluksi oireile lainkaan
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty