Aviomies kirjoitti kirjeen, jossa hän ilmoitti erosta – vaimon vastaus jätti hänet sanattomaksi

Parisuhteen päättyminen on suuri muutos, josta toipuminen voi kestää kuukausia tai jopa vuosia.
Syitä rakkauden hiipumiselle on monia ja joskus liittoa ei vain yksinkertaisesti pysty pitämään hengissä. Tällöin erosta kannattaa keskustella yhdessä puolison kanssa, jonka jälkeen asiaa voi alkaa viemään eteenpäin.
Tiedät kuitenkin varmasti sen, että kaikki erot eivät tapahdu niin vain sulassa sovussa – tämä tarina kertoo juuri tämänkaltaisesta tapauksesta.
Emme ole varmoja, onko tämä tarina fiktiivinen – toisaalta sillä ei ole väliä, sillä se on ainakin humoristinen!
Rakas vaimoni!
Kirjoitan tässä kirjeessä syyn sille, miksi aion jättää sinut. Olen ollut erinomainen aviomies 7 vuoden ajan, eikä minulla ole enää mitään annettavaa. Kaksi viimeistä viikkoa on ollut täyttä helvettiä.
Pomosi soitti ja kertoi, että olet irtisanoutunut työpaikaltasi. Se oli viimeinen pisara! Tulit viime viikolla kotiin, etkä kommentoinut mitenkään uutta kampaustani.
Valmistin sinulle lempiruokaasi ja ostin jopa uudet kalsarit. Söit parissa minuutissa ja menit nukkumaan heti, kun olit käynyt läpi kaikki tosi-tv-ohjelmat, jotka tulivat televisiosta.
Et enää ikinä sano, että rakastat minua, haluat seksiä tai mitään mikä pitäisi meidät yhdessä. Taidat olla uskoton tai sitten et rakasta enää minua. Oli asia miten tahansa, minä lähen, enkä tule takaisin enää koskaan.
/ Terveisin aviomiehesi (nykyinen Ex-miehesi)
P.S. Älä edes yritä löytää minua. Olen lähdössä siskosi kanssa lomamatkalle. Hyvää jatkoa!
___________________________________________________________
Rakas exäni!
Mikään ei ole pitkään aikaan piristänyt minua niin paljon kuin kirjoittamasi kirje. Kyllä, olemme olleet naimisissa 7 vuoden ajan, mutta sinä et ole todellakaan ”hyvä aviomies”, itse asiassa todella kaukana siitä.
Katson tosi-tv-ohjelmia, koska pääsen vain sillä tavalla karkuun jatkuvaa marinaasi ja valitustasi. Harmillisesti, sekään ei toimi jokaisella kerralla. Muuten, huomasin uuden kampauksesi ja ajattelin ensimmäisenä, että näytät ihan tytöltä.
Äitini on pienestä pitäen opettanut minua olemaan ystävällinen muille ja olemaan mielummin hiljaa, jos en keksi järkevää sanottavaa. Siksi en sanonut hiuksistasi mitään. Laitoit lempiruokaani, mutta taisit sekoittaa minut siskooni, koska en ole syönyt lihaa yli 7 vuoteen. Ja bokserisi… niihin jäänyt 4,9 euron hintalappu tappoi tunnelman tehokkaasti. Toivottavasti kyseessä ei ollut sattuma, kun siskoni lainasi minulta 5 euroa saman päivän aikana. Olin kaiken tämän jälkeen valmis rakastamaan sinua, sillä uskoin, että pystyisimme selvittämään kaiken.
Tiedätkö miksi irtisanouduin töistä? Voitin lotosta miljoona euroa ja olin ostanut meille matkan Jamaikalle. Olit kuitenkin poissa, kun tulin kotiin. Nyt tiedän, että kaikki asiat tapahtuvat syystä. Toivottavasti saat elää unelmiesi elämää siskoni kanssa.
Asianajajani kertoi, että lähettämäsi kirje varmistaa sen, ettet tule saamaan erossa senttiäkään. Pidähän huoli itsestäsi!
/ Terveisin vaimosi (nykyinen Ex-vaimosi, vapaa ja perkuleen rikas!)
P.S. En ole koskaan muistanut kertoa sinulle siskostani Johannasta… Hän itse asiassa syntyi Jussi-nimiseksi pojaksi. En kuitenkaan usko, että se on sinulle ongelma!
Jaa tarina Facebookissa mikäli se sai sinut nauramaan!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä