Äiti pukee nukkuvan vauvansa erilaisiin asuihin – hellyyttävistä kuvista tuli Instagram-hitti
Valokuvaaja ja tuore äiti on käyttänyt vauvan uniajan hyödykseen ottamalla suloisia kuvia.
Monia vanhempia kehotetaan nukkumaan silloin, kun vauvakin nukkuu, mutta valokuvaaja Laura Izumikawalta se ei onnistu.
”Minä vain tuijotin hänen kasvojaan koko ajan, koska olin niin rakastunut”, tuore äiti sanoi Huffington Postille.
Nukkumisen sijaan äiti käyttääkin tyttärensä nukkuessa ajan luovasti – kirjaimellisesti. Huffington Postin mukaan Laura pukee neljän kuukauden ikäisen Joey Marie Choin erilaisiin asuihin, jotka viittaavaat esimerkiksi elokuvien ja tv-sarjojen hahmoihin sekä laulajiin.
”Koska Joey nukkuu niin sikeästi, ajattelin olevan hauskaa, jos lisäisin erilaista rekvisiittaa hänen ylleen lähettääkseni hauskoja kuvia vanhemmillemme. Se oli tapa ikuistaa Joeyn kasvua ja pieniä virstanpylväitä”, äiti kertoi.
Laura on ikuistanut Joeyn muun muassa Beyoncéksi, Siaksi, Game of Thronesin Jon Snow’ksi, Tuhkimoksi, Pikachuksi ja esimerkiksi Tähtien sodan Han Soloksi pukeutuneena, kuten alla olevassa kuvassa:
Äiti alkoi julkaista kuviaan Instagramissa, missä niistä on tullut valtavan suosittuja. Huffington Postin mukaan suosio sai äidin miettimään hetkeksi lopettamista.
”Mutta sitten aloin saada viestejä lukemattomalta määrältä ihmisiä, jotka kertoivat kuvien ja videoiden olevan heidän päiviensä kohokohta ja joillekin asia, josta nauttivat yhdessä lastensa kanssa”, Laura kertoi.
Joey Game of Thronesin Jon Snow’na
Joeyn torkkumista hellyyttävien valokuvien ottaminen ei ole häirinnyt, sillä äidin mukaan hän on herännyt vain muutaman kerran kesken pukemisen, mutta nukahtanut pian uudelleen.
”Toivon todella, että hän näkee kuvat ja videot tulevaisuudessa ja saa kunnon naurut. Toivottavasti hän näkee, kuinka rakastettu oli”, äiti lisäsi.
Joey Tuhkimona
Huffington Postin mukaan valokuvaaja-äiti toivoo kuvien inspiroivan muitakin vanhempia pitämään kiinni huumorintajustaan.
”Toivon, että nämä kuvat ja videot saavat ihmiset hymyilemään ja muistuttaa vanhempia pitämään hauskaa lastensa kanssa eivätkä niin jämähdä vanhemmuuden vakavuuteen”, Laura sanoi.
Alta voit ihastella muutamia esimerkkejä suloisista asuista, joihin Joey on puettu ja lisää löydät Instagramista täältä.
Beyoncé
Pikachu
Tähtien sodan prinsessa Leia
Pienen merenneidon Ariel
Sia
Thor
Lähde: Huffington Post
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Et tiedä, mitä kaikkea mies kertoo sinusta ystävilleen – ainakin nämä 8 asiaa
- Pikkujoulukausi lähestyy: näin pidät maksastasi hyvää huolta, puhdistat sitä ja tuet sen toimintaa
- Miehiä ällöttävät treffeillä nämä 6 naisten tapaa – sinäkin teet niitä etkä voi sille mitään
- Tämä asia saa sinut näyttämään muiden silmissä rikkaalta
- 14 asiaa, joissa ADHD:stä kärsivä on yllättäen muita parempi
- Syö vähintään 2 näistä ruuista joka päivä ja saat suojaa dementialta – 3 niistä toimii kaikista parhaiten
- Nämä ovat ihanteellisen naisvartalon mitat – hänellä on sellainen
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- 40 miesten tekoa, joita toivoisit omankin miehesi tekevän
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein
- Miehiä ällöttävät treffeillä nämä 6 naisten tapaa – sinäkin teet niitä etkä voi sille mitään
- 40 miesten tekoa, joita toivoisit omankin miehesi tekevän
- Nainen tekee nämä 4 virhettä, kun hän täyttää 30 vuotta
- Tässä ovat 10 oudointa miesten haluamaa asiaa, joista he eivät edes myönnä haaveilevansa
- Tällä keinolla saadaan kaksi toisille vierasta rakastumaan toisiinsa
- Syö vähintään 2 näistä ruuista joka päivä ja saat suojaa dementialta – 3 niistä toimii kaikista parhaiten
- 14 asiaa, joissa ADHD:stä kärsivä on yllättäen muita parempi
- Nämä 9 asiaa ärsyttävät aviomiehissä suunnattomasti: ”Hän ei katso tarpeeksi usein peiliin, joten…”
- Nainen ei pese käsiään jokaisen WC-käynnin jälkeen ja toimii omasta mielestään oikein
- Pikkujoulukausi lähestyy: näin pidät maksastasi hyvää huolta, puhdistat sitä ja tuet sen toimintaa