8 merkkiä kertovat jo suhteen alussa, tuleeko avioliittonne kestämään
Avioliiton kestävyyden voi päätellä jo hyvin varhain parisuhteessa.
Jokainen varmasti ajattelee ja toivoo, että oma parisuhde ja avioliitto on kestävää laatua. Ikävä kyllä usein avioliitto ei ole kestävällä pohjalla, mutta sitä voi olla hyvin vaikea ennustaa etukäteen.
Avioliitto on yleensä kestävä, jos pariskunnan kumpikin osapuoli on onnellinen. Vaikka onnellisuutta ei voi pakottaa, on tavoitteet kuitenkin mahdollista jakaa pienempiin osiin.
Jos seuraavat asiat toteutuvat suhteessanne jo alkuvaiheessa, tulee avioliittonne todennäköisesti kestämään.
- Luotatte toisiinne kaikissa asioissa
- Tuette toisianne ja autatte aina toisianne voimaan paremmin
- Teillä on samanlaiset näkemykset ja arvot rahaan liittyen
- Näytätte toisillenne kiitollisuutenne ja arvostuksenne toista kohtaan
- Vietätte laatuaikaa yhdessä, eli oikeasti keskitytte toisiinne, kun olette yhdessä
- Hyväksytte toisenne sellaisina kuin olette, eli myös toistenne viat ja heikkoudet
- Kunnioitatte toisianne aina, myös riidellessänne
- Osaatte tehdä kompromisseja ja löytää ratkaisun, joka tekee kummankin tyytyväiseksi
Jos teidän suhteessanne on edellä mainittuja asioita, liittonne luultavimmin on kestävää laatua.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Your Tango
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 11 kotikonstia hyttysenpistojen kutinaan – vanhat konstit eivät ole unohtuneet
- Kivuton patti nivusessa tai kaulalla? Tämän oireen vuoksi kannattaa hakeutua lääkäriin
- Tutkimus paljastaa, mikä saa miehet ja naiset harrastamaan seksiä – yksi tekijä yhdistää lähes kaikkia
- Jos haluat lyhentää kuukautisten kestoa, ota käyttöösi nämä keinot
- Haluatko vahvemmat hiukset ja kynnet? Lisää nämä 7 biotiinipitoista ruokaa lautaselle
- Mitä tarkoittaa, jos näet unta ihmisestä, jota et tunne? Tulkinta voi yllättää
- Näistä merkeistä tunnistat kontrolloivan kumppanin – 9 varoitusmerkkiä
- Kesälläkin vesi kannattaa juoda ennemmin kuumana – tässä 12 syytä miksi
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Jos uni ei ota tullakseen, ota lusikallinen tätä herkkua
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan