7 salaisuutta pitkään ikään – maailman vanhimmat naiset kertoivat vinkkinsä

Pitkäikäisyyteen voi vaikuttaa monin tavoin terveellisestä ruokavaliosta liikuntaan.
Kukapa tietäisi parhaiten niksit pitkäikäisyyteen kuin he, jotka ovat eläneet itse jopa yli 100-vuotiaaksi? Maailman vanhimmat naiset ovat haastatteluissa kertoneet, mitkä asiat ovat heidän salaisuutensa pitkään ikään.
Alle on koostettu seitsemän vinkkiä pitkään ikään maailman iäkkäimmiltä naisilta.
1. Tee töitä
101-vuotiaaksi elänyt Felimina Rotundo teki töitä vielä vuosi ennen kuolemaansa. 100-vuotiaana haastatteluja antaessaan Rotundo sanoikin terveytensä salaisuudeksi töissä olemisen. Rotundo teki 11 tunnin työpäiviä kuudesti viikossa itsepalvelupesulassa ja aikoi jatkaa työntekoa siihen asti, kun ei enää siihen fyysisesti pysty.
2. Puuroa ja ei miehiä
109-vuotiaaksi elänyt Jessie Gallan kertoi pitkän iän salaisuudekseen miesten välttelyn. Gallanin mukaan miehet tietävät enemmän ongelmia kuin minkä arvoisia he ovat. Gallan ei ollut koskaan naimisissa ja antoi kunnian onnestaan kulholliselle lämmintä puuroa joka aamu.
3. Adrenaliini virtaamaan
Georgina Harwood juhlisti 100-vuotissyntymäpäiväänsä hyppäämällä laskuvarjolla lentokoneesta ja uimalla haiden kanssa. Harwood aloitti laskuvarjohyppäämisen vasta 92-vuotiaana ja kertoi, että harrastukset, jotka saavat adrenaliinin virtaamaan, ovat hänen pitkän ikänsä salaisuus.
4. Ihmissuhteet
Seksiterapeutti Shirley Zussman syntyi samalla viikolla, kun ensimmäinen maailmansota alkoi ja hän on tehnyt seksuaaliterapeutin töitä vielä yli 100-vuotiaanakin. Zussman on nyt 107-vuotias, sillä tätä artikkelia päivitettäessä ei löytynyt tietoa, että hän olisi siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Zussman on antanut haastatteluja vielä viime syksynä. Eräässä aiemmassa haastattelusa seksiterapeutti selitti puhelinten hiljalleen tappavan meidät kaikki – ja seksihalut. Pitkän ikänsä salaisuudeksi hän sanoi ihmissuhteet muihin ihmisiin.
”Sinulla täytyy olla odotuksia itseäsi kohtaan! Voit ystävystyä monin tavoin, mutta sinun täytyy tehdä sen eteen jotain”, Zussman neuvoi.
5. Tanssiminen
Marraskuussa 2014 100-vuotissyntymäpäiväänsä viettänyt Catherine Furst tanssi edelleen napatanssia, joka oli tuolloin ollut osa hänen elämäänsä jo yli 70 vuotta. Furst kertoi sen auttaneen häntä pysymään nuorena ja hän aikoi jatkaa tanssimista maailman loppuun asti.
6. Alkoholi
112-vuotiaaksi elänyt Agnes Fenton kertoi 110-vuotisjuhlapäivänsä aikaan eläneensä niin pitkään, koska on juonut päivittäin kolme pientä olutta ja hieman viskiä 70 vuoden ajan. Osan kunniasta hän antoi myös kunnon unille sekä jatkuvalle kanansiipien syömiselle.
Myös 101-vuotiaaksi elänyt Pauline Spagnola laittoi pitkän ikänsä alkoholin piikkiin. Spagnolan mukaan sitä tosin pitää myös juoda kunnolla, eikä vain kohtuudella.
7. Älä valita
Vuoden 2019 kesäkuussa 112-vuotiaana kuollut Lona Collins on elämänsä aikana voittanu syövän kahdesti ja oli naimisissa 65 vuotta (hän avioitui miehensä kanssa vuonna 1926 ja mies nukkui pois vuonna 1991) eikä hän ole valittanut mistään. Hänen pitkän iän salaisuutensa onkin, ettei pidä valittaa asioista.
Artikkelia päivitetty 11.08.2021
Lähde: Cosmopolitan
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Tarkista, onko mies tulisesti rakastunut juuri sinuun
- Älä tee näitä 5 yleistä mokaa, joita useimmat tuoreet vaimot tekevät
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias nainen
- Näiden 5 keinon avulla saat hänet rakastumaan itseesi vielä enemmän
- 7 varmaa tapaa olla pikkujoulujen huomiota herättävin nainen
- Nämä 10 ruokaa jokaisen yli kolmekymppisen pitäisi osata kokata
- 10 neuvoa, joiden avulla seksielämäsi pysyy hyvänä, kun olet täyttänyt 40 vuotta
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Voiko järjestää treffit, jos molemmat ovat flunssassa? – 5 ideaa flunssatreffeille
- Nämä 5 tekijää vaikuttavat siihen, kuinka kauan laihtuminen kestää
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee muita naisia
- Oletko keski-ikäinen? Syö näitä 3 ruokaa, ja saat lisää elinvuosia
- Jos käytät puhelintasi näillä 8 tavalla, olet ahdistunut
- Näin saat miehen tekemään kotitöitä – 5 salaista vinkkiä
- Monen miehen käytös muuttuu, kun on oltu sänkyhommissa – 8 mahdollista syytä heidän käytökselleen
- 23 asiaa, jotka naisten tulisi tietää miehistä (mutta eivät tiedä)
- Nämä 13 asiaa tekevät sinusta viehättävämmän, vaikka heti – on tieteellisesti todistettuja
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä