4 tieteen todistamaa syytä, miksi ihmiset pettävät
Kun kumppani pettää, sitä pidetään usein merkkinä huonosta parisuhteesta.
Todellisuudessa on olemassa useita, monimuotoisempia syitä, miksi ihmiset pettävät, mukaan lukien sosiaaliset, emotionaaliset ja fyysiset motivaatiot.
Pandemia on vaikuttanut omalta osaltaan pettämistilastoihin. Tutkimusten mukaan aviopareille tarkoitetut treffisivustot ovat keränneet 17 000 uutta jäsentä päivässä, kun luku oli vuonna 2019 vain 1500 päivässä. Lisäksi 20 % tutkituista on ottanut yhteyttä ex-kumppaniinsa pandemian aikana.
Tennesseen yliopiston tutkijatohtori ja lisensoitu avioliitto- ja perheterapeutti Erica Mitchell uskoo, että pandemia omalta osalta on vaikuttanut parisuhteiden laatuun heikentävästi, sillä se voi viedä aikaa ja energiaa parisuhteen hoitamisen osalta, mutta se ei ole ainoa syy. Tässä neljä tieteen tukemaa syytä, mikä saa ihmiset pettämään.
He ovat stressaantuneita tai vihaisia
Stressitasoilla voi olla suuri vaikutus suhteisiin. ”Stressiä kokevat ihmiset huomaavat todennäköisemmin asioita, joita heidän kumppaninsa eivät tee oikein ja ovat vähemmän todennäköisesti tyytyväisiä suhteisiinsa”, sanoo tohtori Mitchell. Tämä asettaa kumppanille suuremman pettämisriskin.
Viha ja ärsyyntyminen voivat myös johtaa uskottomuuteen, tämä on erityisen yleistä nuorempien ihmisten keskuudessa. Yleensä vihaan perustuva pettäminen liittyy tunteeseen, että on tarve kostaa tai halutaan rangaista kumppania.
Heillä on heikko itsetunto
Samanaikaisesti Murrayn osavaltion yliopiston psykologian apulaisprofessori tohtori Jana Hackathorin mukaan, jotkut ihmiset pettävät parantaakseen itsetuntoaan ja koska haluavat tuntea itsensä suosituksi.
Tämän vuoden alussa tehty tutkimus paljasti, että ahdistus on myös linkkinä pettämiseen. Tämä johtunee siitä, että ihmisillä, jotka kokevat ahdistusta, on suurempi pelko olla yksin. Heillä on todennäköisemmin negatiivinen minäkuva, koska he pitävät itseään kelvottomina muiden rakkaudelle ja tuelle. Tämä pelko johtaa siihen, että he etsivät ikään kuin ”varasuunnitelman”, jos oma puoliso hylkää.
Heillä on sosiaalinen media ja treffisovelluksia
Sosiaalinen media, sovellukset ja treffisivustot muuttavat tapaa, jolla ihmiset pettävät. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset, jotka löytävät kumppaninsa deittisovelluksen kautta, jatkavat etsintää, vaikka eläisivätkin parisuhteessa.
Teknologia on ”helpottanut” pettämistä pandemian aikana. Sosiaalinen media ja treffisivustot tarjoavat mahdollisuuden olla yhteydessä ihmisiin samalla, vaikka pitääkin sosiaalista etäisyyttä. ”Vaikka ei petettävä kohtaa pettämiskumppaniaan fyysisesti, tuntuu pettäminen petetyltä ihan yhtä pahalta, kuin fyysinen pettäminen.” tohtori Hackathorn varoittaa.
He eivät ole tyytyväisiä sukupuolielämäänsä
Monille kumppaneille motivaatio pettää on yksinkertaisesti fyysistä. Tohtori Hackathornin mukaan, jotkut ihmiset haluavat enemmän seksiä kuin nykyinen kumppani voi antaa heille ja jotkut haluavat tiettyjä asioita sängyssä, joita oma kumppani ei voi tarjota.
Lue myös: Nämä merkit voivat paljastaa, että olet valmis pettämään kumppaniasi
Jaa tämä artikkeli myös ystäville!
Lähde: Hello Giggles
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- 70- ja 80-lukujen lapset muistavat nämä 5 asiaa – nykyajan lapsille ne ovat jo vieraita
- Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Helppo Nutella-kakku syntyy mikrossa 3 minuutissa
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä