20 elämänohjetta, jotka opimme Sinkkuelämää-sarjasta
Sinkkuelämää-sarja ei ole mikä tahansa sarja. Se on sarja, joka on valistanut ja opettanut naisia elämän ja parisuhteen saralla liki 7 vuoden ajan.
Vuodesta 1998 alkaen vuoteen 2004 asti TV:ssä pyörinyt Sinkkuelämää on televisiosarjojen aatelia – ainakin, jos sarjan vannoutuneilta faneilta on kysyminen. Sarjan suuresta suosiosta kertoo se, että sarjan esittämisen jälkeenkin eri jaksoista on jäänyt elämään lukuisia sarjan päähenkilöiden lanseeraamia lauseita ja kommentteja. Nyt nämä ikivihreät opit ja ohjeet kerättiin yhteen, ja ne on listattu alle. Poimimme alle Carrien, Charloten, Mirandan ja Samanthan keskeisiä vinkkejä naiseutta ajatellen. Olkoon näistä mantroista apua ja helpotusta elämäään! Seuraavat 20 elämänohjetta opimme Sinkkuelämää-sarjasta:1. Vaikka rakastat muita, rakasta myös – ja ennen kaikkea – itseäsi
2. Joskus on ihan hyvä idea jäädä kotiin illaksi
3. Varaa omaa aikaa masturbointiin
4. Etsi rakkautta tositarkoituksella
5. Elämässä tärkeää ovat vaatteet, kehut ja penikset
6. Shoppailu käy urheilusta
7. Samoin juoruilu – se käy sykkeen kohotuksesta
8. Anna vain saadaksesi itse
9. Kahvi on aina hyvä idea
10. Kaikki parisuhteet ovat kompromisseja
11. Osta itsellesi seksikkäitä alusvaatteita
12. Nauti menestyksestäsi, äläkä pyytele sitä anteeksi
13. Sinun ei tarvitse olla hyvä keittiössä
14. Sinulla on täysi oikeus tehdä mitä itse haluat – ja kenen kanssa haluat
15. Unohda turha murehtiminen, ettet sekoa
16. Pidä omia puoliasi – erityisesti silloin, kun muut eivät niin tee
17. Pyydä rakkaimmiltasi anteeksi
18. Hurmaa persoonallisuudellasi
19. Sinun ei ole pakko sitoutua
20. Ystäväsi ovat sielunkumppaneitasi
Mitä muita ikivihreitä elämänohjeita sinä muistat? Jaa ne kanssamme kommenteissa!LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ikäero voi ratkaista suhteen kohtalon – tämä luku lisää eroriskiä
- Laihduttajan muistilista: 18 ruokaa, joilla vauhditat rasvanpolttoa luonnollisesti
- Jos silmäsi ovat siniset, suosi ensisijaisesti näitä sävyjä pukeutumisessa
- Mikä muhkeissa muodoissa viehättää? Miehet listaavat heti 13 syytä
- Pidän työpöydälläni kahta halkaistua sitruunaa – sama niksi toimii myös makuuhuoneessa
- Spermaa on käytetty näihin 7 asiaan – osa ideoista jakaa rajusti mielipiteet
- Aloita päivä sitruunavedellä – 10 hyvää syytä kokeilla heti huomenna
- Yli 50-vuotias nainen, tarkista kaappisi – nämä ovat yleisimmät tyylimokat
- Kuulet nämä lauseet vain, jos sinua arvostetaan aidosti
- Nämä ovat top 3 seksikkäintä horoskooppimerkkiä – kuuluuko omasi joukkoon?
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Nämä ovat top 3 seksikkäintä horoskooppimerkkiä – kuuluuko omasi joukkoon?
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Yli 50-vuotias nainen, tarkista kaappisi – nämä ovat yleisimmät tyylimokat
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla
- Kärsitkö kuivasta ihosta aina talvisin? Näillä keinoilla katkaisin ihottavan kierteen
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle