16 asiaa, jotka vain koiraihmiset ymmärtävät
Koirien omistajat tietävät monesti jo tottumuksesta mitä tuleman pitää, ennen kuin koira ehtii edes reagoida tietyllä tavalla.
Koirat osaavat hauskuuttaa meitä omilla vitsikkäillä tempauksillaan ja omaperäisillä luonteillaan. Monesti onkin ihan mielenkiintoista ja hupaisaa seurata vierestä, mitä kaikkea karvaiset kaverimme keksivätkään päämme – tai itsensä – menoksi. Koirat ovat myös taitavia oppimaan uusia asioita, ja ne osaavat vetää meitä ihmisiä höplästä ja täysin oikeista naruista, niin halutessaan. Koirista on paitsi paljon iloa arkeen, myös seuraa ja viihdettä elämän varrelle. Eipä koiria syytä suotta kutsutakaan ihmisten parhaiksi ystäviksi! Jos sinä olet koirarakas, nämä seuraavat asiat saattavat kuulostaa hyvinkin tutuilta. Tällaiset koirille tyypilliset asiat vain koiraihmiset ymmärtävät:1. Kuinka koirat osaavat heittäytyä täysin veteläksi halutessaan
2. Kuinka koirat ihmettelevät asioita
3. Kuinka itseään voi hauskuuttaa antamalla jotain koiran nuoltavaksi
4. Kuinka koiran innostus on silmin nähtävää
5. Kuinka koirankin täytyy viettää syntymäpäiviään, kuten ihmisten
6. Kuinka harvinainen näky pesusta nautiskeleva koira on
7. Kuinka koirat rakastavat pehmolelujaan
8. Kuinka koiran voi saada pois toltaltaan
9. Kuinka koiralle voi opettaa uskomattomia temppuja
10. Kuinka koirat tykkäävät matkustaa auton ikkunassa raikasta ilmaa haistellen
11. Kuinka koirat reagoivat peilin edessä
12. Kuinka koira voi oikeastaan olla vauvasi
13. Kuinka maassa kieriskely on maailman parhainta puuhaa
14. Kuinka tossut jalassa on vaikeaa kävellä
15. Kuinka koirat osaavat härnätä kavereitaan
16. Kuinka makupalan eteen on tehtävä kaikki voitava
Mitä muita koirille tyypillisiä juttuja sinä tiedät? Jaa ne kanssamme kommenteissa!LUE MYÖS:
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi