10 lausetta, joita lapselle ei pitäisi koskaan sanoa – silti moni kuulee niistä jonkun päivittäin
Lapsi muistaa sanat pitkään.
Moni meistä muistaa omasta lapsuudestaan jonkin lauseen, joka on jäänyt mieleen ikävästi. Usein ne ovat tilanteita, joissa vanhempi on sanonut jotain kiireessä tai harmissaan, ajattelematta miten sanat osuvat. Tällaiset hetket voivat seurata mukana pitkään, vielä aikuisuuteen asti. Siksi on hyvä joskus pysähtyä hetkeksi ja pohtia, millaisia lauseita on itse lapsena kuullut – tai millaisia on tullut omille lapsilleen sanottua arjen keskellä.
Mom on purpose -sivusto on koonnut kymmenen yleistä lausetta, jotka voivat huomaamatta satuttaa lasta. Lista tarjoaa lempeän muistutuksen siitä, miten paljon vaikutusta pienilläkin sanavalinnoilla voi olla.

- Nyt olet pulassa
Rangaistuksen pelko ei auta lasta ymmärtämään tekojaan. - Kyllä sinun pitäisi tietää paremmin
Lapsi ei aina toimi tiedon mukaan, sillä impulssikontrolli kehittyy vielä. - Koska minä sanon niin
Sääntöjen taustojen avaaminen sen sijaan lisää lapsen ymmärrystä ja vastuuntuntoa. - Älä itke – ei tuo ole iso juttu
Tunteiden vähättely ei paranna oloa tai tilannetta lainkaan. - Oletpa dramaattinen
Lapsen tunne on aina tosi hänen näkökulmastaan. - Miksi et voi olla niin kuin (esim. sisarus)
Jokainen varmasti ymmärtää, että vertailu murentaa itsetuntoa. - Sä teet aina tai et koskaan
Aina- ja koskaan-lauseet lukitsevat lapsen huonoon rooliin. - Haluan vain, että olet onnellinen
Lapsi saattaa tulkita tämän niin, ettei muita tunteita saa näyttää. - Tuo oli pahasti tehty
Lasta ei ole hyvä leimata, vaikka tekoa täytyykin ohjata. - Olen niin pettynyt sinuun
Lapsi tarvitsee tunteen, että hän on rakastettu virheistään huolimatta.
Sanat jäävät lapsen mieleen yllättävän pitkäksi aikaa. Ennen kuin tokaiset jotain jyrkkää, pysähdy hetkeksi ja mieti, voisiko asian sanoa rauhallisemmin ja neutraalimmin.
Lähde: Mom on purpose
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 asiaa, jotka moni puhdistaa edelleen väärin
- Yksi iltasatu, lasi vettä ja vielä yksi halaus… 15 vaihetta, jotka jokainen vanhempi tunnistaa
- 4 virhettä, jotka aiheuttavat kaksihaaraisia hiuksia
- Tutkimuksen mukaan sosiaalisesta mediasta voi olla hyötyä erityisesti naisille
- 5 syytä, joiden vuoksi myös onnellisessa parisuhteessa voidaan päätyä pettämään
- Viivytteletkö eropäätöstä lasten vuoksi? Tästä syystä ero voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto
- Vanhenemista ei voi estää, mutta näillä tavoilla voit hidastaa sitä
- Asia, josta ei kerrota edes omalle kumppanille – jopa 37 % myöntää salaavansa sen
- Sitruuna tukee hyvinvointia monella tavalla – 10 hyvää syytä syödä sitä viikottain
- 4 keinoa, joilla naiset saavat miehet toimimaan haluamallaan tavalla
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa