10 hyvää niksiä syödä terveellisesti pienellä budjetilla
Vaikka ruokabudjettisi olisikin pieni, on silti mahdollista syödä terveellisesti.
Moni meistä haluaisi syödä terveellisesti, mutta ikävä kyllä terveellinen ruoka on usein paljon kalliimpaa, kuin epäterveellinen.
Varsinkin Suomessa esimerkiksi tuoreet kasvikset, hedelmät, marjat, kala ja vähärasvainen liha maksavat usein huikean paljon, kun taas esimerkiksi hiilarihöttöä saa kyllä edulliseen hintaan.
Terveellisemminkin on kuitenkin mahdollista syödä edullisemmin, jos näkee vaivaa asian eteen.
Seuraavien neuvojen avulla voit syödä terveellisesti myös pienemmällä budjetilla.
- Tarkista aina säännöllisesti ruokakaappisi, ettei siellä ole menossa mitään vanhaksi. Näin estät ruokahävikin syntymistä ja säästät pitkän pennin.
- Älä innostu tekemään heräteostoksia kaupassa, vaan keskity ostoslistaasi. Näin sekä säästät rahaa, että ostat terveellisempiä ruokia.
- Kokkaa enemmän kotona. Säästät paitsi rahaa, mutta tiedät myös tarkalleen, kuinka paljon rasvaa, sokeria ja suolaa ruokaan lisäät.
- Kokkaa isoja annoksia ja pyri tekemään ruokia, joihin voit hyödyntää jääkaapissa olevia jämiä ja avattuja pakkauksia.
- Osta halvempia lihatuotteita. Esimerkiksi jauheliha maksaa vähemmän, kuin isommat lihankimpaleet, mutta saat siitä aivan samat proteiinit.
- Tai voit myös korvata lihan halvemmilla proteiineilla, kuten vaikkapa munilla tai pavuilla.
- Osta kotimaisia satokauden kasviksia, jotka maksavat paljon vähemmän.
- Jos se on mahdollista, niin kasvata omat yrttisi ja kasviksesi.
- Tee itsellesi aina terveelliset eväät töihin. Näin vältät eineksien ostamisen tai kalliit ravintolalounaat.
- Osta hedelmiä tai marjoja pakasteena, sillä pakastettuna monet tuotteet ovat edullisempia kuin tuoreina.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Healthline
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Silmätkin voivat palaa auringossa – lääkäri kehottaa reagoimaan näihin oireisiin
- Hyvän isän piirteet näkyvät usein jo parisuhteessa – kiinnitä huomiota näihin merkkeihin
- Hääpäivästä ei puhuta tarpeeksi rehellisesti – nämä asiat voivat tulla yllätyksenä
- Lentokentällä tehty harmittomalta tuntuva virhe voi johtaa ikävään ja kalliiseen yllätykseen
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Tällaiset oireet helteellä ovat vakava hälytysmerkki – soita heti hätänumeroon
- Nämä mokat voivat pilata koko festariviikonlopun – kokenut kävijä osaa varautua
- Tienaatko enemmän vai vähemmän kuin keskivertosuomalainen? Katso vertailu
- Lääkäri varoittaa: tämä virhe voi pahentaa hyttysenpiston kutinaa
- Kuinka paljon liikuntaa tarvitaan? Tuore tutkimus antaa lohdullisen vastauksen
- Outo oire silmissä voi kertoa aivoinfarktista – lääkäriin pitää hakeutua heti
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Jos vastaat näihin 6 kysymykseen kyllä, olet löytänyt sielunkumppanisi
- Löytyykö sinunkin laatikostasi näitä? Harva muistaa koskaan ostaneensa niitä
- Autismikirjon piirteet voivat näkyä jo varhain – tunnistatko nämä merkit?
- Asia, jossa et onnistu huijaamaan hammaslääkäriä – “sen näkee kyllä”
- Naiset listasivat 8 asiaa, joihin toivoisivat miehen kiinnittävän enemmän huomiota seksissä