10 hauskaa syytä, miksi kaikki naiset ovat pahiksia
Naisia ei ole tehty sokerista ja kukkasista.
BuzzFeed jakoi videollaan syitä sille, miksi kaikki naiset ovat tavalla tai toisella pahiksia. Syitä tälle ovat muun muassa se, että naiset kohtaavat rohkeasti päivittäin erilaisia vaaroja ja se, että naiset eivät valita monistakaan jo arkiseksi muodostuneista ahdistavista tilanteista ja vaivoista. Näistä syistä naiset ovat pahiksia: 1. Naiset laittavat teräviä tikkuja silmäkulmaansa joka aamu. 2. Naiset juoksevat niin, että heillä on ylimääräistä painoa rinnuksillaan – ja tällä painolla on oma tahtonsa. 3. Naisilla on vartalohaarniska rinnuksensa ympärillä – ja rautalanka kyllä sattuukin. 4. Naiset vuotavat jatkuvasti viiden päivän ajan ja hoitavat samalla asioitaan. 5. Naiset kykenevät kantamaan 20 kiloa olkapäillään tuntien ajan. 6. Naiset rokkaavat piikikkäissä tikuissa ja ajavat myös niillä autoa. 7. Naiset palelevat jääkylmässä ilmassa vain muodin vuoksi. 8. Naiset pyörittelevät kuumia, polttavia rautoja päähänsä. 9. Naiset eivät pelkää karvojensa poistamista. 10. Naiset luovat toisia ihmisiä. Mitä pahisjuttuja sinä olet tehnyt tänään? Lähde: BuzzFeedLUE MYÖS:
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 9 hyvin pientä tapaa, jotka tuovat mielenrauhaa ja selkeyttä hektiseenkin arkeen
- Haaveiletko vauvasta? Vastaa ensin näihin kahdeksaan kysymykseen rehellisesti
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Nämä huomaamattomat merkit paljastavat, että kumppani yrittää manipuloida sinua syyllistämällä