Maailma on täynnä erilaisia ihmisiä, joten tietysti on myös olemassa erilaisia humalaistyyppejä.

Humalassa ihmiset ovat monesti liioiteltu versio itsestään, mikä johtaa siihen, että monet ovat illan päätteeksi aika naurettavia, kirjoittaa Guyism. Sivusto listasi erilaisia humalaisen tyyppejä, joiden kuvaukset voit lukea alta.

Onnellinen humalainen

Hän on naurettavan hyvällä tuulella. Onnellinen humalainen nauraa kaikelle, tanssii aina, kun siihen on mahdollisuus, puhuu superlatiivein ja käyttäytyy kuin meneillään olisi hänen elämänsä paras ilta.

Sottaileva humalainen

Sottaileva puhuu sammaltaen joka toisen sanan muuntuessaan sekoitukseksi hikiä, läikkänyttä alkoholia ja oksennusta. Hän kaatuilee ympäriinsä ja loppuillasta joku joutuu kantamaan häntä ympäriinsä kuin hän olisi haavoittunut.

Tunteellinen humalainen

Hän kertoo koko illan kaikille, kuinka paljon hän heistä välittää ja muistelee sekä oikeita että kuviteltuja menneitä aikoja ja lopulta itkee, koska ette enää vietä aikaa samalla tavalla kuin ennen.

Murjottavan tunteellinen humalainen

Hän eroaa tunteellisesta siinä, että hän pahoittelee koko illan erilaisia tekojaan ja puutteitaan, sekä kuviteltuja että oikeita. Siinä missä tunteellinen keskittyy hyviin aikoihin, murjottava tunteellinen julistaa kaiken olevan toivotonta ja avoimesti miettii, miksi kukaan on hänen ystävänsä.

Taantuva humalainen

Hän on tapaus kuin suoraan Benjamin Buttonin uskomaton elämä -elokuvasta ja novellista; illan kuluessa hänestä tulee aina vain lapsimaisempi kunnes hän lopulta läsyttää lapsen äänellä.

Väkivaltainen humalainen

Hän on koko illan varma, että ihmiset puhuvat hänestä pahaa selän takana ja jossain vaiheessa hän joutuu tappeluun jostain typerästä syystä. Tällaisia syitä voivat olla esimerkiksi se, kun joku katsoo häntä kummallisesti tai kun joku ottaa liian monta pähkinää.

Lääppivä humalainen

Lääppivä humalainen koskettelee kaikkia pitkin iltaa. Hän halailee kaikkia useita kertoja ja saa muiden olon epämukavaksi tallaillessaan ystävällisen ja ”Hei musta tuntuu, että olet seksuaalirikollinen” -tapauksen välimaastossa.

Alaston humalainen

Tälle tyypille on ominaista alkaa vähentää vaatteitaan, kun alkoholia on veressä. Osan illasta hän saattaa olla ilman paitaa ja jossain vaiheessa housut saattavat kadota.

Särkynyt humalainen

Hän istuu yksinään ja hukuttaa tunteitaan alkoholilla. Hän juo, koska selvä todellisuus on ahdistava kohdata. Hän ei puhu kellekään ennen kuin on umpipäissään ja silloin avautuvat kyynelkanavat ja hän alkaa pyydellä anteeksi kaikesta. Hän on murjottavan tunteellisen humalaisen kehittyneempi versio.

Maaninen humalainen

Hän onnistuu olemaan yhden illan aikana jokainen aiemmin mainituista humalaistyypeistä.

Lähde: Guyism