Ystäväni laittaa sitruunoita uuniin kerran viikossa – nerokas ja ihana kikka
Sitruunoita voi käyttää sekä ruokien teossa että kodin siivoamisessa.
Kun lisää sitruunaa esimerkiksi juomaveteen, saa juoman, joka auttaa ruokaa sulamaan mahassa nopeammin. Sitä voidaan siten pitää myös kapean vyötärön salaisuutena. Mutta on eräs erikoisempikin tapa hyödyntää sitruunoita. Se liittyy siihen, että ne pistetään uuniin.
Kun laittaa sitruunoita uuniin, saa ratkaistua erään yleisen ongelman. Sellainen ongelma voi syntyä myös talvella, vaikka silloin ei ole ulkona lentelemässä hyönteisiä, jotka pääsisivät sisätiloihin. Hyönteisiä voi kuoriutua sisätiloissa talvellakin, jolloin niistä tulee ongelma.
Jos laitat sitruunoita uuniin, pääset eroon sisätiloissa oleskelevista hyönteisistä. Tämä uutinen ei kerro, että voisiko se toimia myös banaanikärpäsiin, mutta sitäkin voi toki kokeilla. Se saattaa toimia, jos nekin vihaavat sitruunatuoksua, kuten muut hyönteiset.
Näin sitruunoita käytetään uunissa:
- Ota yksi tai kaksi sitruunaa ja leikkaa ne viipaleiksi.
- Aseta ne lämmönkestävään kulhoon.
- Laita kulho uuniin, mutta älä sulje uunin luukkua.
- Voit sulkea uunin muutaman tunnin kuluttua ja jättää ne sinne 5–15 minuutin ajaksi.
- Kuumenna samalla 5–15 minuutin ajan uunia, mutta älä anna sitruunaviipaleiden palaa.
- Kun kuumennusaika on ohi, sammuta uuni ja jätä se auki muutaman tunnin ajaksi.
Tällä tavalla sitruunan eteeriset öljyt haihtuvat ilmaan ja tämä tuoksu leviää vähitellen kaikkiin talossa oleviin huoneisiin. Silloin hyönteiset eivät viihdy talosi yhdessäkään huoneessa. Sitruunoita kannattaa laittaa uuniin kerran viikossa, jotta kodissa tuoksuisi aina sitruuna.
Lähde: RitaTate
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mikä on paras ikä hankkia lapsi? Tutkimus antaa yllättävän tarkan vastauksen
- Kolottaako kankkunen? Lääkäri kertoo tehokkaimmat konstit krapulaan
- Yllättävä mitta paljastaa riskin korkeaan verenpaineeseen – voit tarkistaa itse
- Harva nainen kehtaa tunnustaa seksifantasioitaan – moni niistä on myös miesten mieleen
- Pysäyttävä video: näin rasvapalo roihahtaa sekunneissa – muista munkkeja paistaessa
- Käytätkö piilolinssejä? Tämä virhe voi pahimmillaan sokeuttaa
- Etenkin iäkkäillä päiväunet voivat paljastaa kohonneen riskin kuolleisuuteen
- 7 yrttiä naisten vaivoihin – näihin on luotettu jo sukupolvien ajan
- Yli 50-vuotias? Kokeile tätä tuolitestiä – tulos voi paljastaa karun totuuden terveydestäsi
- Muistatko karppauksen? Vuosien jälkeen esiin noussut tieto yllättää
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Käytätkö piilolinssejä? Tämä virhe voi pahimmillaan sokeuttaa
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä
- Näitä etunimiä annetaan nyt vauvoille – katso tämän hetken suosikit