Yh-vanhemmat kertovat: 10 ärsyttävintä harhaluuloa yksinhuoltajuudesta

Nämä yleistykset, väärät käsitykset ja harhaluulot eivät ole yksinhuoltajien mieleen.
Ihmisillä on omanlaisensa käsitykset siitä, minkälaista yksinhuoltajana oleminen on. Monen kohdalla kyse voi kuitenkin olla myös harhaluuloista ja väärinkäsityksistä, koska eivät itse ole vastaavassa elämäntilanteessa olleet.
Eronneet yh-äidit ja yh-isät kertoivatkin Huffington Postin avioerosivuilla, minkälaisia ärsyttäviä harhaluuloja he ovat kohdanneet aiheeseen liittyen.
1. ”Ihmiset ajattelevat, että lapset – etenkin pojat – tarvitsevat isän huolimatta siitä, kuinka mahtava äiti on.”
2. ”Vastoin yleistä uskomusta, me kaikki emme ole epätoivoisia löytämään uuden kumppanin. Se ei onnistunut ensimmäisellä kerralla ja itse asiassa yh-vanhempana oleminen saa sinut enemmän krantuksi sen suhteen, kenet haluat elämääsi.”
3. ”On harhaluulo siitä, että jokainen avioero johtaa yksinhuoltajuuteen. Osa on onnekkaita saamaan hyvän vanhemmuussuhteen lasten toisen vanhemman kanssa. Yksinhuoltajuuden ja yhteishuoltajuuden välillä on suuri ero.”
4. ”Että saamme sentään ”tauon”, kun lapset ovat toisen vanhemman luona. En tiedä muista, mutta minun ”tauko” koostuu yleensä asioiden tekemisestä, mitä en voi tehdä lasten kanssa. Ja unesta, paljon kaivatusta unesta.”
5. ”En voi sietää sitä, kun naiset sanovat tietävänsä minkälaista on olla yh-äiti, koska heidän kumppaninsa on paljon töissä! Se ei ole lähimainkaan sama asia. Sinulla on edelleen emotionaalista ja henkistä tukea, taloustilanne on vakaa ja lapsillasi on isä. Perheesi on kasassa ja saat lohtua tietäen, että mies rakastaa ja kaipaa sinua. Hän tulee kotiin ja auttaa ja kaikki on normaalisti. Yh-vanhemmalla ei ole tuota.”
6. ”Ulkopuoliset ajattelevat meidän ”valinneen”, että teemme tämän yksin ja sen takia emme saisi valittaa, koska se on ”oma vika”. Just…”
7. ”Liian monet tuntuvat ajattelevan, että elämme joko sosiaalituilla tai saimme puolet ”miehen” tavaroista. Niin ja että jätämme lapset aina, kun tulee tilaisuus humalaisille seksiseikkailuille ja villeille tyttöjen illoille.”
8. ”Monet luulevat, että kotona olevana yh-äitinä sinulla on liikaa aikaa ja olet varmasti tylsistynyt. Hah!”
9. ”Yksi harhaluulo, jonka olen kohdannut, on se, että minun täytyy olla todella surkea tai tuntea kuin olisin ansassa yh-äitinä. Olen niin paljon onnellisempi yh-äitinä kuin olin avioliitossani.”
10. ”Lapset kasvavat jollain tavalla vinoon. Totuus on, että avioero johtaa usein onnellisempaan kotiympäristöön ja lapsista kasvaa tavallisia aikuisia.”
Lähde: Huffington Post
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee usein muita naisia
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- 6-vuotias kuoli jättäen matolle sinisen läikän: Äidin sydäntä riipaiseva tarina
- Älä käytä tätä väriä – tekee sinusta epäviehättävän muiden mielestä
- Nainen: Älä tee näitä 20 mokaa treffeillä, tai mies menettää kiinnostuksen