Viileämpi ja lyhyempi pesuohjelma on paras vaatteille, toteaa tutkimus – tätä mieltä on asiantuntija
Vaatteiden halutaan yleensä kestävän mahdollisimman pitkään, ja vaikka materiaalin laatu kertoo jo vaatteen kestävyydestä, on tärkeä rooli myös sillä, että vaatteita hoitaa oikealla tavalla.
Kesällä 2020 julkaistu tutkimus on saanut selville, että vaatteiden peseminen viileimmällä, lyhimmällä pesuohjelmalla saa ne kestämään pidempään, kertoo Good Housekeeping. Tutkimuksessa verrattiin yleisten merkkien t-paitojen värin haalistumista, mikrokuitujen irtoamista ja värin tarttumista, kun ne pestiin 40-asteisessa vedessä 85 minuutin ajan sekä 25-asteisessa vedessä 30 minuutin ajan.
”Merkittävästi suurempi värin haalistuminen ja värin tarttuminen havaittiin 40-asteisella 85 minuutin pesuohjelmalla verrattuna viileään pikapesuohjelmaan”, Leedsin yliopiston ja Procter & Gamblen tutkimuksessa todetaan.
”Mikrokuitujen irtoaminen oli merkittävästi suurempaa 40-asteisessa 85 minuutin ohjelmassa verrattuna viileään pikapesuohjelmaan ja tämä vaikutus jatkui myöhemmissä pesuissa”, tutkijat kirjoittavat.
Good Housekeepingin mukaan toisin sanoen viileämpi, lyhyempi pesuohjelma vähensi värin haalistumista, värin tarttumista sekä mikrokuitujen irtoamista.
Pöpöt pois lämpimämmällä pesuohjelmalla
Tämä viileä pikapesuohjelma ei kuitenkaan ole aina paras vaihtoehto.
”Viileä vesi on turvallisin yleisesti, etenkin kirkkaille ja tummille väreille sekä herkille materiaaleille, koska se ei aiheuta haalistumista tai kuituvahinkoa”, Good Housekeeping Institute Cleaning Labin johtaja Carolyn Forte kertoo.
Hän lisää, että viileä vesi säästää myös energiaa, olipa pesukoneessa minkälaisia materiaaleja tahansa. Forten mukaan kannattaa kuitenkin varmistaa, että käyttää hyvää pyykinpesuainetta, joka on valmistettu pesemään hyvin viileässä vedessä.
Good Housekeepingin mukaan yleisesti ottaen viileät pesuohjelmat ovat parhaita hienopyykille, värikkäille sekä tavallisesti likaantuneille vaatteille, lämmin vesi on paras vaihtoehto likaisemmille vaatteille sekä valkopyykille ja kuuma vesi on paras erittäin likaiselle pyykille sekä muun muassa alusvaatteille ja pyyhkeille, joista haluaa poistaa pöpöt ja allergeenit.
”Jos koetat päästä eroon vaikeimmasta, jymähtäneestä liasta tai haluat tappaa bakteerit, nosta lämpötilaa”, Good Housekeeping muistuttaa.
Voit tutustua Dyes and Pigments -journalissa julkaistuun tutkimukseen tarkemmin täällä.
Lähde: Good Housekeeping
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Täytitkö 40? Nämä muutokset voivat tulla vähitellen vastaan
- Älä luovu näistä 12 asiasta varsinkaan parisuhteen vuoksi
- 10 syytä, joiden vuoksi moni avioliitto päättyy eroon
- Näitä 6 asiaa ei kannata tehdä juuri ennen seksiä – yksi kohta yllättää
- 7 asiaa, joita et naisystävänä saisi laiminlyödä
- Kesä koettelee monen parisuhdetta – tämä ongelma toistuu vastaanotoilla
- 15 asiaa, joita lapsettomat naiset toivovat, ettei heidän tarvitsisi selittää
- 10 asiaa, jotka kannattaa tehdä päivittäin, jos haluat painon putoavan
- Uskallatko vastata rehellisesti? Nämä kysymykset voivat paljastaa ongelman, jonka moni yrittää sivuuttaa
- 14 asiaa, jotka tekevät deittailusta välillä todella raskasta
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Haluatko exäsi takaisin? 10 neuvoa ennen kuin otat yhteyttä
- Nämä 10 virhettä voivat pilata suhteen heti alkuunsa – älä tee niitä uuden poikaystävän edessä
- Pesetkö hiukset yleensä iltaisin? Tätä tapaa kannattaa harkita uudelleen
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa