Vihdoin toimiva lääke krapulaan – tämä tuote todella toimii
Voin omakohtaisesta kokemuksesta kertoa, että tämä oikeasti toimi.
Pahoinvointi on todella epämiellyttävä tunne, joka voi syntyä monesta eri syystä. Pahoinvointia voi aiheuttaa muun muassa migreeni ja krapula, tai syynä voi myös olla esimerkiksi matkapahoinvointi. Voi myös olla, että olet sairastunut ja kärsit vatsataudista tai ruokamyrkytyksestä.
Itseaiheutettuna pahoinvointi tuntuu kaikista kamalimmalta, sillä pahoinvoinnin lisäksi olet samaan aikaan todella kiukkuinen itsellesi. Esimerkiksi juhlien jälkeisenä aamuna pahoinvointi on todella ei-tervetullut seuralainen, josta jokainen haluaisi eroon mahdollisimman pian.
Aina välillä joku mainostaa keksineensä jonkin mielikuvituksellisen yhdistelmän tai juoman, jonka pitäisi maagisesti parantaa krapula. Ikävä kyllä nämä keksinnöt ovat yleensä aina melkoista toiveajattelua, eivätkä ne koskaan toimi.
Kokeilin itse eräiden juhlien jälkeisenä kuitenkin erästä tuotetta, joka ihan oikeasti toimi krapulan aiheuttamaan pahoinvointiin, ja halusin kertoa tästä onnistumisen kokemuksesta muillekin!
Kyseessä oli piparminttuöljy. Öljyn avulla ei tietenkään pääse eroon vaikkapa päänkivusta, väsymyksestä tai morkkiksesta, mutta pahoinvointiin öljyn nuuhkiminen todella auttoi, ja pahoinvointihan on yleensä krapulan kaikkein ikävin oire.
Myös tutkimuksissa on todettu piparminttuöljyn auttavat vaikutukset. Sen on todettu rentouttavan mahalaukun lihaksia, mikä auttaa helpottamaan pahoinvoinnin tunnetta.
Kun siis seuraavan kerran kärsit krapulasta – tai jonkin muun syyn aiheuttamasta pahoinvoinnista, kokeile nuuhkia eteeristä piparminttuöljyä! Ainakin omasta kokemuksestani voin todella suositella tätä!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Healthline
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Uskallatko vastata rehellisesti? Nämä kysymykset voivat paljastaa ongelman, jonka moni yrittää sivuuttaa
- 14 asiaa, jotka tekevät deittailusta välillä todella raskasta
- Tämä lista vie takaisin aikaan, jolloin Nokia 3310 ja Tamagotchi olivat kaikki kaikessa
- Testaa tietosi: tunnetko näiden 8 tutun sanonnan alkuperän?
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa
- Krapulaa helpottava smoothie valmistuu kolmesta raaka-aineesta
- Lista, joka saa monet purskahtamaan itkuun – älä unohda omia oikeuksiasi
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- Psykologin mukaan nämä 3 harhaluuloa tekevät lapsiperheen arjesta turhaan raskasta
- Oletko kasvattanut pilalle lellityn lapsen? Nämä 7 merkkiä paljastavat
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Haluatko exäsi takaisin? 10 neuvoa ennen kuin otat yhteyttä
- Nämä 10 virhettä voivat pilata suhteen heti alkuunsa – älä tee niitä uuden poikaystävän edessä
- Pesetkö hiukset yleensä iltaisin? Tätä tapaa kannattaa harkita uudelleen