Vedonlyöjät eivät usko Suomen menestykseen Euroviisuissa – finaalipaikan kohtalo selviää tiistaina
Euroviisut huipentuvat lauantaina käytävään finaaliin.
Suomen ei uskota pärjäävän tämän vuoden Euroviisuissa. Israelin Tel Avivissa järjestettävissä Euroviisuissa Suomea edustavat Darude ja Sebastian Rejman kappaleella Look Away.
Peliyhtiö Unibetin kertoimenlaskijat eivät pidä todennäköisenä, että Suomi pääsisi viisufinaaliin. Jos kuitenkin Darude odotusten vastaisesti raivaa tiensä finaaliin, uskovat Unibetin kertoimenlaskijat menestyksen jäävän siellä vaisuksi.
Myös Eurovisionworld-sivustolla Suomen menestykseen ei uskota; tätä kirjoittaessa Suomi oli sijalla 34. kaikkien osallistujamaiden osalta ja omassa semifinaalissaan Suomi oli toiseksi viimeisenä, eli finaalipaikka jäisi vain haaveeksi. Oddschecker-sivustolla tilanne ei ole sen parempi – Suomi löytyy häntäpäästä.
Kertoimenlaskijat rankkaavat Euroviisujen voittajaksi Hollantia, jota edustaa Duncan Laurence kappaleellaan Arcade. Myös Ruotsi, Ranska ja Venäjä ovat vedonlyöjien arvioissa vahvoilla menestymään viisuissa.
”Euroviisut on perinteisesti yksi suosituimmista urheilun ulkopuolisista vedonlyöntikohteista, joten käytämme niiden kertoimien puntaroimiseen paljon aikaa. Edellisvuosien kilpailut ovat myös osoittaneet meidän kertoimienlaskijoidemme olevan hyvin hajulla Euroviisujen lopullisista tuloksista”, kommentoi Unibet Suomen General Manager Antti Tikka tiedotteessa.
Suomi kilpailee Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina 14. toukokuuta. Semifinaali lähetetään suorana Yle TV2:ssa sekä Yle Areenassa kello 22 alkaen ja Darude sekä Sebastian Rejman nähdään lavalla kolmantena.
Toinen semifinaalilähetys on torstaina 16. toukokuuta kello 22 alkaen ja viisuviikon huipentava finaali käydään lauantaina 18. toukokuuta kello 22 alkaen. Yle näyttää myös nämä suorina lähetyksinä Yle TV2:ssa sekä Yle Areenassa.
Voit kuunnella Suomen viisukappaleen artikkelin yltä löytyvältä videolta.
LUE MYÖS:
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Tämä lause kuulostaa pahalta, mutta voi olla parasta, mitä parisuhteellesi tapahtuu
- Tarkkaile näitä 9 merkkiä koirassasi syksyllä – pimeys voi vaikuttaa myös lemmikkiisi
- Jos deitti sanoo näin jo ensimmäisellä tapaamisella, miettisin toisia treffejä kahdesti
- Muistisairaus voi näkyä silmissä jo ennen muistioireita – tuore tutkimus paljasti yllättävän yhteyden
- Luulitko lihoneesi kesällä? Tarkista tämä ennen kuin uskot niin
- Tiedät onnistuneesi kasvatuksessa, jos aikuinen lapsesi toimii näin
- Katso, minkä ikäinen olet käsilaukkusi perusteella – hihnan pituus kertoo sen
- Matkustajat tietämättömiä tärkeästä käytännöstä – voi vaikeuttaa matkalaukun saamista takaisin
- Ovatko naiset sittenkään tunteellisempia kuin miehet? Tutkimus antaa tähän vastauksen
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Mistä tunnistaa aidosti hyvän miehen? Tässä 11 kohdan tarkistuslista
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Miehesi tuskin sanoo tätä ääneen, mutta nämä 10 asiaa voivat viedä häneltä halut sängyssä
- Jos et halua näyttää ikäistäsi vanhemmalta, pyri eroon näistä tavoista
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin