Värikäs silmämeikki on syksyn räväkin meikkitrendi – julkkikset näyttävät mallia
Kahdella eri nimellä kulkevassa meikkitrendissä ei tarvitse säästellä värien käyttöä.
Solmuvärjätyt vaatteet tekivät paluun muotiin aiemmin tänä vuonna ja nyt värikäs tyyli on löytänyt tiensä myös meikkitrendien puolelle. Trendistä on käytetty kahta eri nimeä: toiset puhuvat tie-dye-meikistä ja toiset watercolour-meikistä, mutta kyse on kuitenkin samasta värikkäästä, räväkästäkin trendistä.
Popsugar kertoo, että meikkitrendistä nähtiin ensimmäiset merkit New Yorkin muotiviikoilla alkuvuodesta, kun mallit esittelivät 2019 syysmallistoa, luomillaan monivärinen meikki. Tämän jälkeen meikkitaiteilijat ovat innostuneet Instagramissa julkaisemaan omia versioitaan ja trendin suosio on vain kasvanut.
Syyskuussa trendimeikki nähtiin Lontoon muotiviikoilla. Paula Knorrin kevään 2020 malliston malleilla oli meikkitaiteilija Lottien tekemä monivärinen meikki, jossa oli käytetty violetin, pinkin ja persikan sävyjä.
Värikäs silmämeikki on päätynyt myös punaisille matoille. Malli-näyttelijä Cara Delevingne edusti tie-dye-meikissä Carnival Row -sarjansa Lontoon ensi-illassa ja Bohemian Rhapsody -elokuvasta tutulla Lucy Boyntonilla meikkitrendi nähtiin Venetsian elokuvajuhlilla.
Popsugarin mukaan meikkitaiteilija Lisa Eldridge teki Delevingnen meikin käyttämällä keltaisen ja pinkin sävyjä, jotka häivyttyivät saumattomasti toisiinsa. Meikin tekoon meni meikkitaiteilijan mukaan alle 30 minuuttia.
Boyntonin meikki sen sijaan on meikkitaiteilija Jo Bakerin käsialaa. Baker kertoi Instagram-sivullaan inspiroituneensa sekä Pyhän Markuksen torilla näkemiensä kahviloiden gelatoista että ystäviensä Labor Day -viikonlopun Instagram-julkaisuista.
Baker käytti meikissä hempeitä pastellisävyjä. Hän levitti pigmenttiä sormillaan ja pehmensi sävyjen reunoja häivyttämiseen tarkoitetulla siveltimellä.
Jos värikästä meikkitrendiä haluaa kokeilla itse, ei siihen tarvita ammattilaista avuksi – vaikka se hauskaa olisikin. Popsugarin mukaan tie-dye-meikki on pohjimmiltaan vain monen eri sävyn laittamista luomille.
Solmuvärimäisyys syntyy pitämällä jokainen väri tarkkana ja värikylläisenä, mikä onnistuu esimerkiksi painamalla jokainen sävy luomelle sormen avulla ja häivyttämällä sävyjen reunat, jotta ne sekoittuvat toisiinsa saumattomasti.
Trendistä watercolour-nimellä uutisoineen Alluren mukaan luomille kannattaa laittaa ensin primeria, jotta sävyt pysyvät paremmin ja pystyt kontrolloimaan niiden intensiivisyyttä. Lisää sävy kerrallaan, häivytä rajat jokaisen jälkeen ja älä laita sävyjä päällekkäin – koko prosessia kannattaa ajatella kuin todella maalaisit vesiväreillä.
Alta löydät lisää esimerkkejä tästä trendistä.
Löydät lisää esimerkkejä silmämeikistä muun muassa täältä ja lisää vinkkejä sen tekoon täältä. Jos silmämeikin teko näin räväkkään ja värikkääseen tyyliin arveluttaa, voi sitä toteuttaa myös huulimeikissä.
LUE MYÖS:
- Tässäkö meikkaajan pelastava enkeli? Korjaa rikkoutuneet puuterit, poskipunat ja luomivärit
- Nämä 7 lausetta paljastavat, että toinen kokee sinut uhkana
- Huonosti tunnettu oire voi haitata työntekoa rajusti – näissä töissä ongelma korostuu
- Liikenneturva muutti suositusta lapsen matkustamisesta selkä menosuuntaan – tarkista uusi linjaus
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Nyt 80- ja 90-luvuilla kasvaneet ymmärtävät vanhempiaan – nämä 7 asiaa alkavat todella ärsyttää
- Miten noin 1 500 euron kuukausituloista voi saada lähes kymppitonnin säästöön? Ota oppia näistä keinoista
- Oletko joskus ottanut kaapista puhtaan paidan ja ihmetellyt, miksi se haisee tunkkaiselta?
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta