Asiantuntijat antoivat vinkkejään kylppärin uudistamiseen.

Jos kylpyhuoneen ulkonäkö on alkanut kyllästyttää, voi jo pienillä muutoksilla saada sen näyttämään raikkaammalta ja viihtyisämmältä. Uutta ilmettä saa esimerkiksi sisustustuotteilla ja kylpylätunnelmankin luominen onnistuu ilman suurempia muutoksia, kun taas päivittämällä valaistusta tai vaihtamalla hanan voi säästää energiaa ja kustannuksia.

Alta voit lukea K-Raudan asiantuntijoiden vinkit kylpyhuoneen uudistamiseen.

1. Valaise kylpyhuone oikein

Kylpyhuoneen valaistusta suunnitellessa on hyvä miettiä, käytätkö kylpyhuonetta vain peseytymiseen vai onko se tarkoitettu myös kodinhoitoon tai meikkaamiseen. K-Raudan mukaan jos kylpyhuoneen pinnat ovat vaaleat, ne heijastavat valoa. Kylpyhuoneen käyttö lähinnä peseytymiseen sujuu vähemmälläkin valolla. Jos tilassa kuitenkin esimerkiksi meikataan, on hyvä lisätä valaistusta.

”Meikkaamista ja tarkkaa näkemistä vaativissa tilanteissa valaistukselta vaaditaan hieman enemmän. On hyvä huomioida valaisimen valinnassa, että esimerkiksi peilin sivuille asennetut valaisimet vähentävät varjojen muodostumista kasvoille”, K-Raudan tuotepäällikkö Jukka Honkanen sanoo tiedotteessa.

”Jos kylpyhuonetta käytetään kodinhoitoon, tarvitaan varsin tehokas, pehmeä yleisvalaistus sekä vaakatason työtasoille että kaappien pystypinnoille ja pyykkien erotteluun”, hän jatkaa.

Kylpyhuoneen valaistuksessa tärkein muistettava asia on turvallisuus. Honkasen mukaan kylpyhuoneen ja saunan valaistuksessa on tärkeää ottaa huomioon sekä valaisinsijoitteluun että valaisinten IP-kotelointiluokkaan liittyvät kosteussuojausvaatimukset.

Kuten muutkin kylpyhuoneen sähkötyöt, kannattaa myös vanhojen kiinteiden valaisimien irrotus ja uusien asennus teettää ammattilaisella. Yleisvinkkinä kylpyhuoneen valaistukseen Honkanen antaa ledien käytön, sillä ne kuluttavat vähän energiaa, syttyvät nopeasti eivätkä kuumene käytössä ja lisäksi niiden käyttöikä on pitkä.

2. Huomioi valaisimien ja lamppujen värilämpötila

Jotta tilan värit toistuvat oikein ja luonnollisesti, kannattaa kiinnittää huomiota myös valaisimien ja lamppujen valon värilämpötilaan eli Kelvin-lukuun sekä lamppujen värintoistokykyyn.

”Mitä suurempi värilämpötilaluku, eli Kelvin-luku on, sitä kylmemmän väristä valo on. Lämpimän valkoisen Kelvin-luku on 2700, neutraalin valkoisen 4000 ja kylmän valkoisen 6500”, Honkanen opastaa.

3. Säästä vettä valitsemalla energiatehokas hana ja suihku

K-Raudan mukaan kylpyhuoneessa voi säästää vettä valitsemalla esimerkiksi suihkun tai hanan oikein. Koko suihkua ei tarvitse vaihtaa, vaan riittää, että ostaa siihen vettä säästävän käsisuihkun. Samalla vesilasku sekä veden lämmittämiseen kuluva sähkö- tai muu energialasku pienenee. Käsisuihku maksaa itsensä takaisin pienempinä käyttökustannuksina jo muutamassa kuukaudessa.

”Pienempi vedenkulutus ei tarkoita sitä, että miellyttävästä suihkutuntemuksesta pitäisi luopua. Vedensäästösuihkuja on kehitelty jo vuosikymmeniä ja ensimmäiset vedensäästösuihkut on valmistettu jo 1980-luvulla”, K-Raudan tuotepäällikkö Paula Rupponen kertoo tiedotteessa.

Pesuallashanan valinnalla voi myös pienentää veden kulutusta. K-Raudan mukaan edullisin ja helpoin tapa säästää vettä pesualtaalla on vaihtaa olemassa olevaan pesuallashanaan vettä säästävä poresuutin. Astetta kunnianhimoisempi vedensäästäjä valitsee kotiinsa elektronisen pesuallashanan, jolla voi saavuttaa lisäsäästöä, sillä hana sulkeutuu automaattisesti vaikkapa hampaiden pesun ajaksi.

”Jos kylpyhuonetta on mahdollista remontoida laajemmin, kannattaa veden säästäminen huomioida wc-istuimen valinnassa”, K-Raudan tuotepäällikkö Sari Pakkanen kertoo.

4. Vaihda kylpyhuonekalusteet

Allaskaapin ja peilikaapin vaihdolla voi saada uutta ilmettä aikaan kylpyhuoneessa. K-Raudan Remonttineuvonnan remonttineuvoja Timo Jokelan mukaan kylpyhuonekalusteet voi vaihtaa itse.

”Sekä vanhat että uudet kiinnitysreiät pitää kuitenkin muistaa tiivistää silikonilla tai tiivistemassalla”, hän huomauttaa.

Ennen kylpyhuonekalusteiden vaihtoa kannattaa ottaa yhteyttä isännöitsijään.

”Joissakin taloyhtiöissä on remonttiohjeistukset kaikille kylpyhuoneissa tehtäville remonteille, joissa seinä- tai lattiapintaa pitää porata tai avata. Tarkista ensin isännöitsijältäsi, mitä kylpyhuoneessa saa tehdä itse ja edellyttääkö taloyhtiö työn valvontaa”, Jokela kertoo tiedotteessa.

”Joskus vesivahingon yhteydessä havaitaan, että kylpyhuoneen vedeneristyksiin on tehty luvattomia reikiä ja tällöin kuivaus- ja korjausvastuu saattaa jäädä asukkaalle. Kannattaa myös varmistaa ennen peilikaapin kiinnitysreikien poraamista, ettei seinässä kulje sähkö- tai vesijohtoja”, hän jatkaa.

5. Piristä ilmettä piensisustustuotteilla

Aina ei ole mahdollista tehdä kylpyhuoneeseen suuria muutoksia, mutta pienilläkin päivityksillä uudistaa tilan ilmettä. K-Raudan mukaan pyyhkeet, kylpyhuoneen matot, pyyhekoukut ja vaikkapa uudet vetimet kaapistojen oviin saavat kylpyhuoneen näyttämään erilaiselta. Myös kasvit – silkkisinäkin – korit, seinänaulakot ja koukkusarjat uudistavat kylpyhuoneen ilmettä helposti.

”Sisustustuotteilla voi tuoda uutta tyyliä kylpyhuoneeseen, ja luoda ripauksen kylpylätunnelmaa tai hieman huonemaisempaa vaikutelmaa ilman suuria muutostarpeita”, K-Raudan kansainvälinen tuoteryhmäpäällikkö Timja Korkeavuori sanoo.

Pienilläkin yksityiskohdilla on yllättävän paljon merkitystä kokonaisuudessa.

”Tarvittaessa pyyhkeet, matto ja suihkuverho kannattaa vaihtaa uusiin ja laadukkaisiin, yhteen sopiviin tuotteisiin. Samoin saippuakupit ja mukit tai muut näkyvillä pidettävät esineet kannattaa uusia jämäkän ja laadukkaan oloisiin saman sarjan tuotteisiin”, Korkeavuori jatkaa.

”Kylpyhuoneessa kannattaa suosia pesualtaan yhteydessä allaskaapistoja sekä saman sarjan yhtenäisiä sivukaappeja, jotka toimivat paitsi järjestyksen ylläpitäjinä myös tuovat uutta ilmettä kylpyhuoneeseen”, Korkeavuori kertoo.

6. Teetä sähkö-, putki- ja vedeneristystyöt ammattilaisella

K-Rauta muistuttaa, että kylpyhuoneremonttiin tarvitaan taloyhtiön lupa ja omakotitalossa asuessa kaupunki tai kunta voi vaatia luvan esimerkiksi märkätilojen laajennukselle. Kannattaa siis antaa ammattilaisten hoitaa kylpyhuoneen rakenteet ja pinnat sekä sähkö-, putki- ja vedeneristystyöt.

7. Trendeissä tummaa värimaailmaa ja blingiä

Jos haluat uudistaa kylpyhuonetta trendien mukaisesti, on sinulla kolme vaihtoehtoa. K-Raudan mukaan tänä vuonna kylpyhuonetrendeissä on näkyvillä kolme erilaista kokonaisuutta: tummansinisen ja messingin upea liitto, monipuolinen ja maaginen musta sekä hyvin rohkea ja persoonallinen bling.

K-Raudan mukaan tummansinsen ja messingin yhdistelmä on yksi tämän vuoden upeimpia kylpyhuonetrendejä. Tummansinistä voi käyttää esimerkiksi yhdessä seinässä ja messingiä hanassa, suihkussa ja valaisimissa.

Musta sen sijaan toimii kylpyhuoneessa niin mausteena kuin päävärinä. Mustan kanssa kannattaa suosia vaaleaa puuta, sillä se raikastaa kokonaisuuden.

Blingin suosiminen sisustuksessa voi olla rohkea valinta, mutta kun blingiin yhdistetään rustiikkisia pintoja ja luonnonläheisiä värejä, on lopputuloksena täydellinen yhdistelmä, joka ei kuitenkaan ole blingin suhteen liian ylitseampuvaa.