Uskottomuus lisääntyy pikkujoulukaudella – kumppania petetään todennäköisimmin työpaikan pikkujouluissa

Osa pettäjistä jatkaa työkaverin tapailua kumppanin selän takana joulun jälkeenkin.
Pikkujoulukausi voi tietää ongelmia parisuhteelle, sillä uskottomuus lisääntyy pikkujoulujen juhlimisen myötä. Pettämissivustot Illicit Encounters sekä Ashely Madison ovat raportoineet, että salasuhteiden määrä lisääntyy pikkujoulukauden aikaan, kertoo Metro.
Illicit Encountersin mukaan 3. joulukuuta alkanut kolmen viikon jakso joulupäivään saakka on pettämisen huippuaikaa, kesälomien ja uudenvuoden aaton edellä. Sivuston teettämään kyselyyn osalistui tuhat ihmistä ja heistä kolmannes oli pettänyt kumppaniaan joulun aikaan ja salasuhde todennäköisimmin alkoi työpaikan pikkujouluissa.
Yli puolet (57%) uskottomista osallistujista sanoi, että salasuhde oli ollut työkaverin kanssa ja kaikki oli saanut alkanusa työpaikan joulujuhlasta. 68 prosenttia kertoi pettäneensä, koska oli humaltunut ja asiat olivat päässeet menemään liian pitkälle.
Metron mukaan se, jatkuuko työpaikan pikkujouluissa tapahtunut uskottomuus vai onko se vain yksittäinen kerta, jakautuu melko tasan. 46 prosenttia jatkoi työkaverinsa tapailua romanttisessa mielessä joulun jälkeen.
Yleensä työpaikan pikkujouluissa tapahtuvaa pettämistä edeltää jonkinlainen ”kertymä”. Kumppaniaan työkaverinsa kanssa pettäneistä 74 prosenttia myönsi flirttailleensa työkaverinsa kanssa ennen pikkujouluja.
Suurin osa työpaikan pikkujouluissa pettäneistä ei jää kiinni; kyselyn mukaan vain 11 prosenttia uskottomista osallistujista oli jäänyt kiinni kumppanilleen.
”Ole varuillasi pikkujoulukauden aikana, sillä se on uskottomuuden pesäpaikka”, Illicit Encountersin edustaja Christian Grant sanoi.
”Seksuaaliset jännitteet ovat kuplineet työvuoden aikana ja ne viimein räjähtävät alkoholin takia sekä mahdollisuudesta suukotella mistelinoksan alla”, hän jatkoi.
”Pettäjien kannalta hyvät uutiset ovat se, että he epätodennäköisesti jäävät kiinni, jos aloittavat salasuhteen tähän aikaan vuodesta, vaikka on suositeltavaa, etteivät he tuo uutta rakkautta esiin työkavereilleen”, Grant sanoi.
Illicit Encountersin kyselyn tuloksia tukee toisen pettämissivuston, Ashley Madisonin kyselytutkimuksen tulokset. Sivuston yli 1 600 jäsenelle tehdyn kyselyn mukaan 66 prosenttia käyttävät työpaikan pikkujouluja täydellisenä ajankohtana salasuhteelle työkaverin kanssa.
Uskottomien mukaan töiden teko työkaverin kanssa joka päivä saa heidät tuntemaan vetoa häneen ja 37 prosenttia sanoit olevansa kiinnostunut työkaveristaan. Suurin osa työpaikan pikkujouluissa pettävistä sanoi tekevänsä niin, koska se on niitä harvoja tilaisuuksia, kun heidän kumppaninsa ei ole näkemässä heidän ikävää käytöstään.
Vaikka uskottomuus pikkujoulukauden aikana on yleistä, ei se tarkoita sitä, että se olisi hyvä idea. Metro huomauttaa, että salasuhde työkaverin kanssa on riski sekä omalle parisuhteelle että työlle.
”Älä ole klisee. Et halua olla se, joka päätyy jonkun Instagram- tai Facebook-syötteeseen rysän päältä kiinnijääneenä esimiehen tai työkaverin kanssa”, seksi- ja parisuhdeterapeutti Tammy Nelson kommentoi.
”Seuraa sitä, miten paljon juot ja lähde pois, jos koet olosi epämukavaksi. Ja älä anna väliaikaisen viehätyksen, jonka työpaikan juhlat laukaisevat, johtaa pysyvään virheeseen”, hän jatkoi.
”Työpaikan salasuhteet voivat olla muutakin kuin vain huono peliliike uran kannalta. Ne voivat rikkoa työpaikan säännöksiä ja jopa johtaa oikeustoimiin myöhemmin. Olitpa kummalla puolen tahansa – tavoittelija tai tavoiteltava – laita terästetty glögi pois käsistä ja soita taksi tai jätä nämä juhlat väliin”, Nelson sanoi.
Lähde: Metro
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 7 erinomaista syytä aloittaa jooga – kehosi ja mielesi tulevat kiittämään
- 6 helppoa ja yksinkertaista iltarutiinia, jotka saavat sinut nukahtamaan nopeammin
- Tässä on 15 vinkkiä, joiden avulla kävelet 10 000 askelta helposti joka päivä
- Älä koskaan tilaa kevytkokista lentokoneessa – arvaatko syyn?
- Kaikki älykkäät miehet tekevät nämä 10 asiaa ennen treffeille lähtöä
- 8 ruokaa, joita pidetään terveellisinä – mutta jotka eivät todellakaan ole sitä
- Tällä helpolla kikalla saat ripsistäsi pitkät ja tuuheat – oletko jo kokeillut tätä?
- Tunnetko todella kumppanisi? 10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää puolisostaan
- 4 kehonkielen vihjettä, jotka voivat paljastaa kumppanisi miettivän eroa
- Kokeile tätä kikkaa, jos haluat ettei kukaan istu viereesi lentokoneessa
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- Tämä liikuntamuoto saa kasvosi ikääntymään nopeammin – älä harrasta liian usein
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta