Tutkimus: Tunnollisten henkilöiden puolisot menestyvät hyvin työelämässä
Kuva: Fotolia
Puolison luonne voi vaikuttaa siihen, miten toinen osapuoli menestyy työssään.
Kukapa ei haluaisi elämänkumppaninsa olevan halukas ottamaan lisäkotiaskareita ja -asioita hoidettavakseen? Tutkimuksen mukaan moisesta kumppanista on hyötyä toisen osapuolen uraa ajatellen, kertoo Newser. Washingtonin yliopiston tutkimuksen mukaan tunnolliset puolisot ovat hyvästä niin kotitalouden hoidon ja harmonian kannalta kuin myös työmenestyksen kannalta. Vaikka yksilön persoonalla on suuri merkitys, on myös kumppanin persoonalla vaikutusta merkittävästi – etenkin, jos hän on tunnollinen. Tunnollisempien elämänkumppaneiden kanssa olevilla on taipumusta olla tyytyväisempiä työhönsä, tienata enemmän ja saada ylennys useammin. Tutkijoiden hypoteesi syyksi on se, että tunnolliset puolisot tekevät enemmän kotitöitä ja hoitavat asioita, jotta kumppani voi panostaa enemmän työhönsä. Newserin mukaan tutkijat perehtyivät 4 544 naimisissa olevaan heteroon, joista 75 prosenttia oli kotitalouksissa, joissa molemmat tienasivat leipää pöytään. Osallistujien ulospäinsuuntautuneisuutta, miellyttävyyttä, tunnollisuutta, neuroottisuutta ja avoimuutta mitattiin. Tämän lisäksi osallistujien palkkoja, ylennyksiä ja tyytyväisyyttä työhön seurattiin yli viiden vuoden ajan. Osallistujille tehtiin myös kysely elämäntapavalinnoista ja tyytyväisyydestä avioliittoonsa. Newserin mukaan tunnollisimmilla puolisoilla oli taipumusta omata suurin vaikutus, kun oli kyse toisen uran auttamisesta, ja vaikutusta oli silti, vaikka tunnollinen puoliso olisi ollut myös itse töissä. Lähde: NewserLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hyvän isän piirteet näkyvät usein jo parisuhteessa – kiinnitä huomiota näihin merkkeihin
- Hääpäivästä ei puhuta tarpeeksi rehellisesti – nämä asiat voivat tulla yllätyksenä
- Lentokentällä tehty harmittomalta tuntuva virhe voi johtaa ikävään ja kalliiseen yllätykseen
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Tällaiset oireet helteellä ovat vakava hälytysmerkki – soita heti hätänumeroon
- Nämä mokat voivat pilata koko festariviikonlopun – kokenut kävijä osaa varautua
- Tienaatko enemmän vai vähemmän kuin keskivertosuomalainen? Katso vertailu
- Lääkäri varoittaa: tämä virhe voi pahentaa hyttysenpiston kutinaa
- Kuinka paljon liikuntaa tarvitaan? Tuore tutkimus antaa lohdullisen vastauksen
- Omat juomat festareille? Suomalaiset kertovat luovimmat virityksensä
- Outo oire silmissä voi kertoa aivoinfarktista – lääkäriin pitää hakeutua heti
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Jos vastaat näihin 6 kysymykseen kyllä, olet löytänyt sielunkumppanisi
- Löytyykö sinunkin laatikostasi näitä? Harva muistaa koskaan ostaneensa niitä
- Asia, jossa et onnistu huijaamaan hammaslääkäriä – “sen näkee kyllä”
- Naiset listasivat 8 asiaa, joihin toivoisivat miehen kiinnittävän enemmän huomiota seksissä
- Autismikirjon piirteet voivat näkyä jo varhain – tunnistatko nämä merkit?