Liian tiukat säännöt ja kuri kotona voi saaada lapsen oppimaan valehtelijan taidot.

Vanhempien kannattaa kiinnittää huomiota kasvatustyyliinsä, jos lapsi alkaa päästellä suustaan ulos valheita, sillä se voi olla osittain syypää lapsen valehteluun. Woman’s Day kertoo asiantuntijoiden todenneen, että liian tiukat vanhemmat omaavat lapset valehtelevat nopeammin ja ovat parempia valehtelemaan.

Tätä tukee myös McGill-yliopiston psykologi ja lasten kehityksen asiantuntija Victoria Talwarin tutkimus, joka selvitti, että tiukkojen vanhempien lapset turvautuvat todennäköisemmin valehteluun välttyäkseen rangaistuksilta.

Talwar toteutti tutkimustaan Länsi-Afrikassa kahdessa koulussa, joista toisessa oli tiukemmat säännöt ja toinen oli rennompi. Kummassakin koulussa Talwar kokosi ryhmän oppilaita ja pyysi heitä osallistumaan leikkiin, jossa lasten täytyi arvata mikä esine oli kyseessä vain sen päästämän äänen perusteella – esine oli siis piilossa lasten silmiltä.

Woman’s Dayn mukaan yhdessä vaiheessa testiä johtanut aikuinen poistui huoneesta ja palattuaan kysyi oppilailta olivatko he kurkistaneet vastauksia. Tutkimukseen valituista esineistä viimeinen piti ääntä, joka ei vastannut sitä, mistä todellisuudessa oli kyse, joten tutkijat tiesivät, jos lapsi valehteli.

Tutkimuksessa ilemni, että rennomman koulun oppilaiden vastausten joukossa oli sekä totta että valheita kertovia oppilaita, mutta tiukemmassa koulussa valehtelijoita oli enemmän. Tämän lisäksi oppilaat olivat yleisesti parempia valehtelemaan.

Psykoterapeutti Philippa Perry selitti Woman’s Dayn mukaan BBC Radio 4:n haastattelussa, että tiukka kuri kotona voi johtaa samanlaiseen vaikutukseen. Perryn mukaan vanhempien pitäessä rautaista kuria kotona, ei lapsesta tunnu turvalliselta puhua totta eikä syytä pitäisi laittaa täysin lasten niskaan, sillä heidän epärehellisyytensä on yhdessä luotu tilanne ja lasten rankaiseminen valehtelun takia vain pahentaa tilannetta.

Lähde: Woman’s Day