Tutkimus: Rinnat muuttuvat roikkuvimmiksi rintaliiveillä

Tutkijan mukaan rintaliivit ovat valheellinen välttämättömyys.
Naisille on pitkään kerrottu, että hyvät rintaliivit voivat auttaa tukemaan rintaa, lievittävät selkäkipua ja estävät rintoja riippumasta. 15-vuotinen ranskalaistutkimus kuitenkin paljastaa päinvastaista: rintaliivit eivät juuri auta selkäkipujen vähentämisessä ja ajan kanssa ne voivat saada rinnat roikkumaan entistä enemmän.
Ranskalaistutkimuksen mukaan naiset käyttävät valheellisin perustein rintaliivejä.
”Lääketieteellisesti, fyysisesti, anatomisesti – rinnat eivät hyödy mitään siitä, että painovoima estetään niiltä. Päinvastoin, ne muuttuvat roikkuvimmiksi rintaliiveillä”, kertoo tutkija, professori Jean-Denis Rouillon ranskalaisesta yliopistosta.
Rouillon tiimeineen käytti vuosia 330 naisen rintojen muutosten mittaamiseen ja tutkimuksessa saatujen tulosten mukaan rinnat kiinteytyivät ja tukivat itseään enemmän, jos rintaliivejä ei käytetty. Tutkijat selittävät tätä sillä, että rintaliivit rajoittavat tukevan rintakudoksen kasvua ja saavat rinnat ”nuutumaan” nopeammin.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että naiset, jotka luopuivat kokonaan rintaliivien käytöstä, kokivat 7 mm nousun nänneissään joka vuosi, kun eivät käyttäneet rintaliivejä. Tutkijat huomasivat myös, että rintaliivittömien naisten rinnat kehittyivät kiinteimmiksi, ja osa tutkimukseen osallistuneista kertoi rintaliivittömyyden lieventäneen selkäkipuja.
Rouillon sanoo kuitenkin, että tutkimustulokset eivät tarkoita sitä, että kaikkien naisten pitäisi heittää rintaliivinsä menemään.
”Olisi vaarallista neuvoa kaikkia naisia lopettamaan rintaliivien käyttö, sillä tutkimuksessa mukana olleet naiset eivät olleet edustava otos koko populaatiosta”, tutkija kertoo.
Vaikka hänen ensimmäiset tulokset vahvistavat hypoteesin rintaliivien valheellisesta tarpeesta, Rouillonin mukaan naiset, jotka ovat käyttäneet kauan aikaa rintaliivejä, eivät hyötyisi, jos lopettaisivat niiden käytön nyt.
Lähde: Counsel & Heal
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä