Tutkimus paljastaa: Tämä nerokkaan yksinkertainen niksi on paras tapa iskeä mies
Iskutaktiikan ei tarvitse olla monimutkainen tai vaikea, päinvastoin!
Mietitkö baarissa, millä tavalla saisit varmimmin kuuman uroksen iskettyä? Tuntuuko sinusta joskus siltä, että et haluaisi turvautua monimutkaisiin mind gameihin?
Miehen iskeminen voi kuitenkin olla äärimmäisen yksinkertaista ja samalla tehokasta, kuten tutkimus osoittaa!
Mies nimittäin innostuu eniten yksinkertaisesti siitä, että tavoittelet häntä aggressiivisesti. Erään tutkimuksen mukaan huikeat 55 % miehistä sanoikin, että syttyy siitä, että nainen näyttää selkeästi kiinnostuksensa ja tavoittelee miestä.
Parisuhde-ekspertti Matthew Hussey kertoo, että miehet kärsivät aivan samanlaisista epävarmuuksista kuin naisetkin, ja naisen iskuyritykset imartelevat miestä ihan yhtä lailla, kuin miesten iskuyritykset imartelevat naista. ”Miehetkin haluavat tuntea olevansa vetäviä ja haluttuja”, Hussey kertoo.
Meidät naiset on kasvatettu ajattelemaan, että miehet eivät pidä naisista, jotka ovat liian kiinnostuneita, ja päinvastoin haluavat metsästää itse. Tämän tutkimuksen mukaan meidän uskomuksemme saattaakin joutua romukoppaan!
Jaa artikkeli myös ystävillesi, jotka ovat sinkkuja ja valmiina uuteen seikkailuun!
Lähde: Women’s Health Mag
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 asiaa, jotka moni puhdistaa edelleen väärin
- Yksi iltasatu, lasi vettä ja vielä yksi halaus… 15 vaihetta, jotka jokainen vanhempi tunnistaa
- 4 virhettä, jotka aiheuttavat kaksihaaraisia hiuksia
- Tutkimuksen mukaan sosiaalisesta mediasta voi olla hyötyä erityisesti naisille
- 5 syytä, joiden vuoksi myös onnellisessa parisuhteessa voidaan päätyä pettämään
- Viivytteletkö eropäätöstä lasten vuoksi? Tästä syystä ero voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto
- Vanhenemista ei voi estää, mutta näillä tavoilla voit hidastaa sitä
- Asia, josta ei kerrota edes omalle kumppanille – jopa 37 % myöntää salaavansa sen
- Sitruuna tukee hyvinvointia monella tavalla – 10 hyvää syytä syödä sitä viikottain
- 4 keinoa, joilla naiset saavat miehet toimimaan haluamallaan tavalla
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa
- 10 syytä, joiden vuoksi moni avioliitto päättyy eroon