Terapeutti varoittaa: Näitä 5 varoitusmerkkiä suhteessa ei kukaan saisi jättää huomaamatta

Jos jokin näistä tulee esiin suhteessanne, älä missään nimessä ota sitä kevyesti.
Aivan ensi alkuun on todettava, että suhteet eivät missään nimessä ole helppoja. Ensin sinun pitää löytää henkilö, joka on kiinnostava, ja jonka kanssa sinulla on kemiaa. Teillä pitäisi tämän lisäksi olla jonkinlainen yhteys välillänne ja melko lyhyen ajan kuluttua sinun pitääkin jo päättää, jäikö suhteenne muutamaan tapaamiskertaan, vai haluatko jatkaa sitä pidemmälle.
Päätöstäsi saattaa auttaa, jos tiedät tärkeimmät varoitusmerkit, mitä suhteen toisessa osapuolessa saatat löytää. Jos huomaat yhdenkään niistä, kannattaa suhteen jatkamista miettiä entistä tarkemmin.
Seuraavaa viittä varoitusmerkkiä ei kenenkään pitäisi olla huomaamatta, pariterapeutit varoittavat.
- Hänellä ei ole ystäviä
Jos kumppanillasi ei ole lainkaan läheisiä ystäviä, on se huono merkki. Se nimittäin saattaa kertoa siitä, että hänellä on ongelmia muodostaa pitkäaikaisia ihmissuhteita, jotka vaativat paljon taitoa ja pelisilmää. Jos kuitenkin päätät jatkaa suhdetta tällaisen henkilön kanssa, muista pitää huolta siitä, ettet luovu omista ystävistäsi, jos kumppanisi tuntuu painostavan sinua siihen. - Hän sanoo eksäänsä hulluksi
Ei eksäänsä tarvitse erityisesti suitsuttaa tai muistella ääneen, kuinka mahtava hän olikaan, mutta jokin raja pitäisi kuitenkin olla, miten eksästään puhuu uudelle kumppanille. Jos väittää eksän olevan hullu, kertoo se ikävä kyllä todennäköisesti siitä, ettei henkilö itse osaa ottaa vastuuta omista virheistään tai tekemisistään, vaan tulee syyttämään myös teidänkin ongelmistanne jossain kohtaa aina sinua. - Hän ei antaudu syvällisiin keskusteluihin
Ensimmäiset treffinne ovat varmaankin kevyttä small talkia ja vitsailua, ja se on ihan ok. Mutta jos tämä jatkuu, ettekä pääse lainkaan puhumaan vaikeista asioista, kuten politiikasta, uskonnosta, rahasta tai tulevaisuuden toiveistanne, on kunnollista suhdetta mahdotonta rakentaa. Se panee myös miettimään, onko toisella jotain salailtavaa, koska ei halua kertoa itsestään mitään. - Hän yrittää muuttaa sinua
Oikea kumppani hyväksyy sinut sellaisena kuin olet, eikä yritä muokata sinua mieleisekseen. Jos kumppanisi yrittää jatkuvasti muuttaa sitä, miten käyttäydyt, pukeudut, puhut, syöt tai vietät vapaa-aikaasi, tiedät heti mitä tehdä: juokse, ja lujaa! - Sinulla on tunne
Joskus pitää vain luottaa omaan intuitioon, vaikka et osaisikaan ihan selittää, mistä tunne johtuu. Mutta jos huomaat, että toinen henkilö aiheuttaa sinulle vatsanpohjaan ikäviä tunteita, kuten stressiä tai varautuneisuutta, ei suhdetta kannata jatkaa yhtään sen pidemmälle. Omaan tunteeseen kannattaa luottaa.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life / Kuva: Justin Groep, Unsplash
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä