Tee itse rauhoittavat silmälaput – lue helpot ohjeet
Kuva: Fotolia
Tällä tavoin saat persoonalliset, ihanalle tuoksuvat silmälaput.
Esimerkiksi matkustaessa tai hirveän työpäivän päätteeksi rauhoittavat silmälaput voivat olla paikallaan rentouttamaan. Tekemällä sellaisen itse voit myös hyödyntää esimerkiksi vanhaa paitaa, jota et enää muuten käytä. Nämä silmälaput ovat täytetty hajustetulla riisillä ja sitä voi käyttää lämpimänä tai viilennettynä. Lue alta helpot tee-se-ite ohjeet silmälappujen tekoa varten.Tee näin silmälaput itse:
Tarvitset: kulhon sekoitusta varten, noin 4,8 desiä riisiä, ruokalusikallisen tuoreita yrttejä, 10-20 tippaa eteeristä öljyä, uunipellin, leivinpaperia, tavallisen paperiarkin, kynän, puuvillasta tehtyä kangasta, sakset, lankaa, neulan, suppilon, ylisuuret aurinkolasit sekä kuminauhaa. Ohjeet: 1. Kerää kaikki tarvikkeet yhteen. Vanha, tahriintunut t-paita tai nappipaita käy hyvin kankaaksi, valitse vain itseäsi miellyttävän näköistä kangasta. Sama pätee myös eteeriseen öljyyn, valitse lempituoksuasi. 2. Mittaa riisit kulhoon yhdessä yrttien kera. Rosmariini, minttu tai jopa tuore basilika ovat hyviä vaihtoehtoja. Lisää sekaan haluamaasi eteeristä öljyä ja sekoita. 3. Levitä riisi leivinpaperilla peitetylle uunipellille, laita 180 asteiseen uuniin ja anna olla uunissa 15 minuuttia. Näin tuoksut imeytyvät riisiin ja se tuoksuu ihanalta käytöstä toiseen. 4. Riisin ollessa uunissa tee sapluuna silmälapuille. Käytä apunasi suuria aurinkolaseja laittamalla lasit valkoisen paperiarkin päälle ja piirtämällä paperiin lasien muotoa mukaillen. 5. Leikkaa sapluuna irti jättäen noin 1,5 senttiä tilaa piirtojäljen ympärille. Leikkaa neliö valitsemastasi vaatteesta, taita se puoliksi kuvioidut pinnat toisiaan vasten ja laita sapluuna kankaalle. 6. Leikkaa sapluunan mukaisesti pala kangasta ja sinulla on kaksi puolta silmälappuihisi. Laita neulaan lanka ja ala ommella pieniä pistoja lähekkäin kankaaseen. 7. Riisin oltua tarvittu aika uunissa, ota ne pois ja jätä jähtymään. Jatka kankaan ompelua kunnes jäljellä on enää noin viiden sentin kokoinen aukko. Käännä kangas ympäri, jotta kuvioitu puoli on nyt esillä. Käytä suppiloa ja täytä silmälaput jähtyneellä riisillä. 8. Ompele kangas kiinni ja viimeistele ommel. Leikkaa kuminauhasta sinulle sopivan mittainen pala ja kiinnitä sen toinen pää kankaaseen. Tarkista, että kuminauha ei tule liian tiukalle käyttöä ajatellen ja ompele toinen pää myös kiinni. Sitten oletkin valmis. Voit laittaa silmälaput mikroon muutamaksi sekunniksi lämpeämään tai pitää pakastimessa, jotta se on virkistävän viileä. Voit käyttää sitä myös sellaisenaan. Katso kuvia ohjeisiin täältä. Lähde: PopsugarLUE MYÖS:
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen