Tätä yhtä yllättävää sanaa ei kannata sanoa kellekään, joka on vihainen
Jos sanot tämän sanan jollekulle, joka on juuri vihainen, pahennat vain tilannetta.
Joissakin tilanteissa jopa yksi ainoa sana saattaa vaikuttaa siihen, miten tilanne etenee. Saatat valitsemallasi sanalla joko parantaa tai pahentaa tilannetta. Erityisen tärkeää sanojen valinta on, jos keskustelet henkilön kanssa, jolla on juuri tunteet pinnassa.
Jos vaikkapa keskustelet todella vihaisen henkilön kanssa, on tärkeää, etteivät sanavalintasi saa häntä raivostumaan entisestään.
Jos ystäväsi, puolisosi, lapsesi tai vaikkapa työkaverisi on todella kiukkuinen, sinun kannattaa asiantuntijoiden mukaan vältellä erityisesti yhtä tiettyä sanaa.
Tämä kyseinen sana on ”rauhoitu”. Jos siis käsket keskustelukumppaniasi rauhoittumaan, on vaikutus usein täysin päinvastainen, ja keskustelukumppanisi vain raivostuu entisestään.
Ihmissuhde-asiantuntija kertoo, että jos vihaista henkilöä pyytää rauhoittumaan, tuntuu se hänestä alentuvalta käytökseltä, sillä vihainen henkilö ei itse välttämättä koe olevansa ylenpalttinen raivotessaan. Se saattaa vihaisesta henkilöstä tuntua myös siltä, että heillä ei olisi oikeutta tunteisiinsa.
Toisen henkilön rauhoittumiseen auttaakin parhaiten se, että pysyy itse rauhallisena.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life / Kuva: SHVETS, Pexels
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yli 50-vuotias? Kokeile tätä tuolitestiä – tulos voi paljastaa karun totuuden terveydestäsi
- Muistatko karppauksen? Vuosien jälkeen esiin noussut tieto yllättää
- Kiusallista alapään ongelmaa on turha hävetä – näin hoidat sen kuntoon helposti
- Haluatko eroon vatsarasvasta? Näin onnistut askel kerrallaan
- Lapset oppivat pyöräilemään jopa päivässä – tässä suosittu uusi menetelmä
- Jos sinulla on korkea verenpaine, tarkista ettet käytä näitä ravintolisiä tai rohdoksia
- Tiesitkö nämä vapusta? 11 faktaa, jotka avaavat juhlan historiaa
- 5 tapaa, joilla seksin puute näkyy kehossa ja mielessä
- Top 12 parisuhteen riidanaihetta – numero 1 on selvästi yleisin
- 9 asiaa, jotka kannattaa miettiä ennen kuin ryhdyt vanhemmaksi
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Näin lenkkeily rasittaa koiran kehoa – monelle valitettavan arkipäiväinen tapa
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä