Tästä syystä Margot Robbien päällä nähtiin Barbie-elokuvassa keltainen mekko
Barbien elokuvan yhdessä viimeisimmistä kohtauksista nähdään, kuinka Margot Robbien näyttelemä Barbie kamppailee valinnan kanssa: jäädäkö Barbie-maahan vai ryhtyäkö oikeaksi ihmiseksi.
Samassa kohtauksessa hänellä nähdään päällä keltainen mekko, jolla on syvällisempi merkitys kuin moni arvasi elokuvaa katsoessa. Sen on nimittäin tarkoitus edustaa muutosta. Mekko ei muistuta yhtäkään niistä asuista, jotka on nähty Barbien päällä tätä ennen.
Jossakin vaiheessa saatiin selville, että keltainen mekko on ollut viimeisten 5–10 vuoden aikana Barbien omistaman Mattel-yhtiön suosituin mekko. Siksi muutosta kuvaavaksi mekoksi haluttiin keltainen mekko, mutta täysin erilainen kuin mikään tätä ennen.
Siinä vaiheessa, kun Barbie oli kokenut oikean maailman ja sen miltä tuntuu olla ihminen, ei Barbien päälle haluttu laittaa mitään perinteistä asua.
Keltainen mekko myös korosti ihmiskehon pehmeyttä, jota perinteiset Barbie-vaatteet eivät tee. Myös mekon kanssa nähty kultainen sydänkoru korosti ihmisyyttä.
Lähde: Cosmopolitan
- Näistä 11 asiasta tunnistat hyvän isän
- Nuohooja voi kääntyä oveltasi takaisin – syynä ongelma, jota moni ei ota vakavasti
- Jopa puolet sairastaa tietämättään – vakava sairaus ei aluksi oireile lainkaan
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä