Tässä iässä seksuaalinen itsevarmuutesi on huipussaan, paljastaa kysely
Aivan kuin viini, myös itseluottamus oman kehon suhteen paranee iän myötä.
Kyselyn mukaan naiset tuntevat olonsa seksikkäimmäksi 31-vuotiaana. Treffisivusto Singles247.com teki kyselyn kahdelletuhannelle 18-60-vuotiaalle miehelle ja naiselle, ja heidän vastaustensa perusteella sivuston väki laski keskiarvot sille, minkä ikäisenä kumpikin sukupuoli on seksuaalisesti itsevarmimmillaan. Vastauksista kävi ilmi, että 31-vuotiaana suurin osa naisista ovat tarpeeksi kokeneita ollakseen itsevarmoja seksuaalisesta kyvykkyydestään ja tyytyväisiä kroppaansa. Kyselyn mukaan myös rakastavassa, pitkässä parisuhteessa oleminen mahdollistaa sen, että naiset voivat ilmaista itseään fyysisesti. Myös miehet omaavat eniten luottamista seksuaaliseen kyvykkyyteensä kolmekymppisinä. Kyselyn vastausten perusteella miehet saavuttavat huippusuorituksensa 33-vuotiaina. ”Vaikuttaa siltä, että kolmenkympin alkupuolella olemme tyytyväisempiä itseemme ja pystymme paremmin käsittelemään kaikki huolet kroppaamme liittyen, joten olemme itsevarmempia sängyssä”, Singles247.com:n edustaja kertoi Daily Mailille. Sivuston kyselyssä vastaajia pyydettiin arvioimaan oman itsevarmuutensa lisäksi tyytyväisyyttään seksielämäänsä. Kyselystä selvisi, että yhdellä neljästä on parhaillaan huono seksielämä ja yksi kolmesta paljasti, ettei heidän nykyinen kumppaninsa ole heidän paras seksikumppaninsa. Vastaajista neljä kymmenestä oli sitä mieltä, että seksikumppaneiden määrällä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, kuinka hyvä henkilö on nykyisin vällyjen välissä. Yli puolet vastaajista uskoivatkin, että seksi paranee sen myötä, mitä kauemmin parisuhde kestää. Lähde: Daily MailLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naisille löytyi hyvä syy nauttia olutta – tutkijat löysivät kiinnostavan yhteyden
- Koiran nukkuma-asento paljastaa yllättävän paljon sen luonteesta
- Aurinkolasit voivat auttaa univaikeuksiin – unitutkija suosittelee erikoista niksiä
- Käytätkö itseruskettavia? Ihotautilääkäri muistuttaa eräästä tärkeästä asiasta
- Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Nuoret listasivat toiveensa
- Suomessa nopeasti yleistyvä terveysongelma koskee yhä useampaa nuorta naista
- Yleinen virhe heikentää aurinkosuojan tehoa – ihotautilääkäri suosittelee tätä ratkaisua
- Kuoleman lähestyminen näkyy kehossa usein näin – 8 yleistä merkkiä
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Kolmen päivän juomakuuri saa vatsan nopeasti litteämmäksi