Tämä Prinssi Charlesin kommentti Harryn syntymän jälkeen särki prinsessa Dianan sydämen
Kun on synnyttämässä tai juuri synnyttänyt, olisi muiden oltava varovaisia kommenteissaan.
Nainen on silloin herkkä kuulemaan mitään negatiivisia asioita esimerkiksi sekaisen menneen hormonitoiminnan takia. Silloin ei kannata välttämättä edes vitsailla asioista, koska nainen ei niitä sillä hetkellä välttämättä ymmärrä.
Jopa kuninkaalliset voivat päästään suustaan vitsin väärällä hetkellä. Näin teki prinssi Charles, kun hänen vaimonsa Diana oli juuri synnyttänyt heidän toisen lapsensa Harryn. Tuo vitsiksi tarkoitettu kommentti särki Dianan sydämen.
Prinssi Charlesin ja Dianan, Walesin prinsessan, avioliitto ei ollut koskaan helppo. Mutta tämän ikävän kommentin kerrotaan olleen viimeinen piste, josta ei ollut enää paluuta.
Vitsejä oli lopulta kaksi ja ne kumpikin loukkasivat suuresti juurisynnyttänyttä Dianaa
Charlesin kerrotaan toivoneen tuolla kerralla tyttöä, koska parin ensimmäinen lapsi oli poika. Kun Harry syntyi, hän vitsaili ja sanoi: ”Voi luoja, se on poika.”
Vaikka tuo kommentti oli vitsi, loukkaantui Diana siitä monen syyn takia. Charles ja Diana olivat ensinnäkin tehneet Dianan odotuksen aikana paljon avioliittonsa eteen ja heistä oli tullut läheisempiä. Diana oli toivonut, kun oli saanut tietää odottavansa poikaa, että pojan syntymä olisi muuttanut Charlesin mielipiteen, mutta hän oli näköjään ollut väärässä.
Charlesin kerrotaan sanoneen samalla myös toisen vitsin: ”Ja hänellä on jopa punaiset hiukset.” Tämä vitsi osui suoraan Dianan sydämeen ja hän oli sitä mieltä, että se oli loukkaavaa alkeellisella tasolla, koska jopa suvussa oli paljon punapäitä.
Diana saattoi luulla, että Charles viittasi tällä vitsillä hänen aiempaan suhteeseensa punapäisen James Hewitin kanssa, kuinka James olisi voinut olla pojan isä.
Vaikka Charles tiesi, kuinka nämä vitsit olivat Dianelle arkoja aiheita, hän murjaisi saman vitsin vielä ristiäisissäkin kertoen sen Dianan äidille: ”Olimme niin pettyneitä – luulimme, että se olisi tyttö”
Diana on kertonut myöhemmin näin: ”Ja sen myötä ”jotain sisälläni sulkeutui.”
Lähde: Reader’s Digest
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ystävänpäivä lähestyy – näitä asioita naiset todellisuudessa toivovat kumppaniltaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että raha uhkaa parisuhdetta – yksikin riittää huoleen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kannattaako lemmikkiä päästää viereen nukkumaan? Yksi seikka ratkaisee yllättävän paljon