Tämä ominaisuus profiilikuvassasi tekee sinusta houkuttelevamman

Profiilikuva ei välttämättä kerro ihmisestä enemmän kuin tuhat sanaa, mutta sen myötä syntyy paljon ensimmäisiä johtopäätöksiä.
Varsinkin deittisivustoilla profiilikuvalla on valtava vaikutus siihen, kiinnostuuko joku sinusta vai ei. Suurin osa panostaakin hyvään profiilikuvaan, jotta mahdollisuudet löytää unelmien kumppani olisi huipussaan. Tutkimuksen mukaan on olemassa yksi ominaisuus, jolla teet profiilikuvastasi entistä houkuttelevamman.
Best Life-sivusto kertoi artikkelissaan I And Love And You-eläinruokabrändin teettämästä tutkimuksesta, jossa kävi ilmi, että koiran ottaminen mukaan profiilikuvaan lisäsi henkilön kiinnostavuutta. Koiran kanssa profiilikuvansa jakaneet ihmiset päätyivät todennäköisemmin ”pyyhkäistyksi oikealle”, tunnetun Tinder-termin mukaan. Tutkimus ei ole ainoaa laatuaan puoltamaan lemmikin mukana oloa profiilikuvassa, vaan sitä puoltaa myös mm. OnBuy-sivuston teettämä kyselytutkimus, josta voit lukea lisää täältä.
Suurin osa, eli 63 %, I And Love And You:n tutkimuksessa mukana olleista vastasi, että söpö koira profiilikuvassa on auttanut heitä saamaan kontakteja treffipalveluissa. Koiran omistamiseen nimittäin liitetään paljon arvostettuja ominaisuuksia, kuten ystävällisyyttä, huolehtivaisuutta, myötätuntoa ja uskollisuutta. Lisäksi koiraihmisiä pidetään aktiivisina tyyppeinä.
Lue myös: 5 hyvää syytä, miksi sinun kannattaa rakastua henkilöön, joka omistaa koiran
Jaa tämä juttu treffipalveluissa seikkaileville ystäville!
Lähde: Best Life
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?