Suvi Teräsniskalla kiehui – antoi kyytiä roskaajille
Ihmisten välinpitämättömyys sapettaa suomalaislaulajaa.
Vain elämää -ohjelmassakin esiintynyt laulaja Suvi Teräsniska, 30, kertoi Instagramissa olleensa automatkalla kohti pohjoista ja sattumalta oli taustapeilistä nähnyt, miten juuri ohittamastaan autosta heitettiin jotain ulos. Suvi jatkoi kulkuaan, mutta asia jäi vaivaamaan ja lopulta hänen oli pakko kääntyä ympäri ja palata tarkistamaan roskasiko joku oikeasti Lapin luontoa.
”Oli pakko tarkistaa, että oliko tämä vatipää tosissaan roskittamassa kaunista Lapin luontoa. En tiedä oliko paikallisia, junantuomia, ulkomailta vai Marsista? Eikö laihdutusvalmiste ollutkaan tepsinyt? Oli miten oli, mutta on ihan perkeleen typerää toimintaa,” tuohtunut Suvi latasi ja jatkoi: ”Keräsin talteen ja kävin heittämässä kartonginkeräykseen. Mulle ainakin lapsena opetettiin että roskat kuuluu roskiin. Mummun kanssa keväisin käveltiin pitkin Valtatie 21:stä ja kerättiin jätteet mustaan jätesäkkiin, jonka tielaitos keräsi pois.”
”Pidettäiskö kuitenkin luonto puhtaana? Meillä on kuitenkin vaan tää yks. Paljoa se ei vaadi, kun keskittyis ensinnä siihen ettei itse roskita,” vetosi Suvi puhtaan luonnon puolesta.
Tämän roskan Suvi nakkasi kartonginkeräykseen.
Suvi kiehui aiheesta, ihmisten tehtävä on suojella luontoa ja roskat kuuluu roskiin, eikö vaan.
Suvi Teräsniska on naimissa ääniteknikko Simo Aallon kanssa ja heillä on kolme lasta, vuonna 2015 syntynyt poika Terho, vuonna 2016 syntynyt poika Toivo sekä helmikuussa syntynyt poikavauva.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ihailetko pitkiä ripsiä? Tämän vuoksi ne ovat haitaksi silmille
- Kuinka paljon lakritsia on liikaa? Lääkärin vastaus voi yllättää
- Lasten vuoksi huonossa suhteessa sinnittelevä vanhempi ajattelee usein näin – 11 tuttua lausetta
- Olet käyttänyt hunajaa ehkä vain murto-osaan siitä, mihin se taipuu – 16 yllättävää ideaa
- 6 huonoa tapaa, joista kannattaa luopua viimeistään nelikymppisenä
- Heräätkö aamuisin hiukset takussa ja pörröllään? Syynä voi olla tyynyliinasi
- Aikuisena oppii, ettei kaikkeen kannata tuhlata energiaansa – nämä 10 asiaa sen todistavat
- Viini vai puoliso? Näissä 13 asiassa viini vie voiton
- Vanhemmat menevät helposti halpaan – näillä lauseilla aikuinen lapsi yrittää manipuloida
- Paksu lompakko ei tee hyvää aviomiestä tai isää – nämä 6 asiaa tekevät
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin