Inspiraatiota erikoisempiin lasten nimiin saadaan nyt jo Instagramistakin.

Englanninkielisissä maissa esimerkiksi hahmot kirjallisuudesta tai tv-sarjoista ovat usein inspiraationa lasten nimille, mutta nyt vanhemmat saavat ideoita jo sosiaalisesta mediastakin.

TODAY kertoo, kuinka yksi vuoden 2015 kuumimimmista nimitrendeistä on ollut antaa lapselle nimi Instagram-filttereiden mukaan. Nimitrendejä on selvitetty BabyCenterin Baby Names -kyselyllä.

Nimikyselyn mukaan poikien nimissä Luxin suosio on noussut 75 prosenttia viime vuoteen verrattuna ja Ludwigin suosio on kasvanut 42 prosenttia. Myös Amaro, Reys, Hudson ja Kelvin ovat kasvattaneet suosiotaan.

Tyttöjen osalta inspiraation saaminen filttereistä on kasvattanut Valencian, Junon ja Willow’n suosiota lasten nimissä.

”Ensin olimme hieman yllättyneitä”, BabyCenterin globaali päätoimittaja Linda Murray kommentoi TODAY:lle tuloksia.

”Mutta Instagram-filttereiden kanssa tapahtuu tällainen kaunis asia. On tällaisia erityisiä hetkiä elämässäsi ja filtteri tekee niistä vielä kauniimpia, korostaa niitä. Minusta tuntuu, että ihmisillä on todella lämpimiä tunteita sen suhteen ja ne nimet tulevat heidän tietoisuuteensa”, Murray sanoi.

Murray huomautti yllä mainittujen nimien olevan tunnistettavia, mutta hieman kuitenkin erikoisia, mistä vanhemmat pitävät.

”He etsivät jotain ainutlaatuista, mutta ei tuntemattomia”, Murray kertoi huomauttaen, ettei kaikkia Instagram-filttereitä käytetä lasten niminä.

”Kukaan ei nimeä lastaan X-Pro II:ksi”, hän sanoi naurahtaen.

Murrayn mukaan muut sovellukset tuskin inspiroivat samanlaista trendiä nimissä.

Vaikka filtteritaustaisten nimien suosio onkin nousussa, eivät ne vielä ole päässeet suosituimpien lasten nimien joukkoon. BabyCenterin kyselyn mukaan suosituimmat tyttöjen nimet vuodelle 2015 ovat Sophia, Emma ja Olivia, kun taas poikien osalta suosituimpia ovat Jackson, Aiden ja Liam.

Lähde: TODAY