Uskonnollisessa merkityksessä syntejään voi saada anteeksi, mutta sama ei aina päde parisuhteiden puolella.

Parisuhteiden seitsemän kuolemansyntiä voivat tuomita suhteen tuhoon ihan alkuvaiheessa tai vuosien yhdessä olemisen jälkeen. Nämä synnit voivat kaataa suhteen tai voivat johtaa tielle, jonka lopussa häämöttää suhteen päätös.

Epäreilu riitely

Ei ole olemassa mukavaa tapaa riidellä, mutta niin täytyy tehdä. Harva haluaa olla niin sanotusti likainen riitelijä eikä kovin moni halua olla parisuhteessa sellaisen kanssa. Varo riidellessäsi siis yllyttämistä, sarkasmia, voiton hakemista ratkaisun sijaan, aiheen vaihtamista tai ongelman (tai henkilön) sivuuttamista.

Kaunan kantaminen

Jotta asiasta pääsisi eteenpäin, loukatun henkilön pitää nähdä katumusta ja loukanneen henkilön pitää tuntea, että hänen teostaan ei kanneta kaunaa. Jos kaunan kantamisen vaarasta eroon päästäkseen joutuu painiskelemaan asian kanssa tunteja tai ottamaan itselleen aikaa ajatellakseen asiaa, se kannattaa tehdä, koska se on terveellisempää kuin kaunan kantaminen.

Kieltäytyminen olemasta riippuvainen toisesta

Kaikki haluavat säilyttää ainakin hieman itsenäisyyttä parisuhteessa ollessaankin, mutta jos haluaa olla sataprosenttisesti itsenäinen, ei parisuhdetta kannata silloin edes aloittaa. Luodakseen luottamusta täytyy pystyä olemaan edes hieman riippuvainen toisesta.

Toisen halveksuminen ynnä muu vastaava käytös, etenkin julkisesti

Parisuhteen osapuolten pitäisi olla toistensa puolestapuhujia. Jos omasta kumppanin kustannuksella vitsailee tai sanoo piikitteleviä kommentteja, etenkin muiden edessä, on se huono merkki ja yksi henkisen väkivallan muoto.

Ison salaisuuden pitäminen

Kaikkea ei tarvitse sanoa, mutta jos sinulla on iso salaisuus, jonka pelkäät muuttavan kaiken, kerro siitä ennen kuin joku muu kertoo.

Raskaudella huijaaminen/raskaaksi huijaaminen

Tähän voi syyllistyä kumpikin sukupuoli ja monet ovat saattaneet päästä tästä kuin koira veräjästä, jos suhde ei ole loppunut. Jos parisuhteessa olevista jompi kumpi huijaamalla saa raskauden aikaiseksi, ei suhde ole silloin terveellä pohjalla.

Pettäminen

Tämä on ehkä se selvin parisuhteen kuolemansynti ja sitä tapahtuu jatkuvasti. Ihmiset määrittelevät pettämisen eri tavoin, mutta sen pidemmälle menneet muodot ovat aika yleisiä. Pettäminen ei tee ihmisestä huono ihmistä, mutta hyvin harva suhde kestää pettämisen.

Lähde: Popsugar