Se mistä vuodenajasta pidät, kertoo sinusta kaiken tämän: ”Kesäihmiset ovat rentoja ja pitävät…”
Suomessa päästään kokemaan neljä vuodenaikaa, joista jokaisella on omat hyvät ja huonot puolensa.
Joillakin on selkeä suosikki, jos pitää valita paras vuodenaika. Mieltymys kevääseen, kesään, syksyyn tai talveen kertoo ihmisestä paljon.
Mieti mistä vuodenajasta pidät itse eniten ja katso sen jälkeen tästä alta, millainen luonteesi ja persoonallisuutesi on sen perusteella.
Pidätkö eniten talvesta, keväästä, kesästä vai syksystä?
Jos pitää talvesta, on ehkä kova pohdiskelemaan omaa sisäistä elämäänsä. Silloin on aika varmasti myös joustava ja sopeutumiskykyinen, koska talven mukana tuomat muutokset eivät häiritse.
Keväästä pitävät ovat optimistisia ja innostuneita. He ovat yleensä ennakkoluulottomia, uteliaita ja sopeutuvat hyvin muutoksiin. Heillä on myös energinen lähestymistapa elämään.
Kesäihmiset ovat rentoja ja pitävät toiminnasta. Kesä antaakin heille mahdollisuuden matkustella ja olla muiden ihmisten seurassa. Vaikka he katsovat elämää usein ruusunpunaisten lasien läpi, he ovat alttiimpia äkillisille mielenvaihteluille.
Syksyä hyvänä vuodenaikana pitävät ovat usein taiteellisia ja arvostavat harrastuksia, joissa voi käyttää älyään. Heitä voidaan kuvata myös romanttisina sieluina, runollisina ja herkkinä.
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ihailetko pitkiä ripsiä? Tämän vuoksi ne ovat haitaksi silmille
- Kuinka paljon lakritsia on liikaa? Lääkärin vastaus voi yllättää
- Lasten vuoksi huonossa suhteessa sinnittelevä vanhempi ajattelee usein näin – 11 tuttua lausetta
- Olet käyttänyt hunajaa ehkä vain murto-osaan siitä, mihin se taipuu – 16 yllättävää ideaa
- 6 huonoa tapaa, joista kannattaa luopua viimeistään nelikymppisenä
- Heräätkö aamuisin hiukset takussa ja pörröllään? Syynä voi olla tyynyliinasi
- Aikuisena oppii, ettei kaikkeen kannata tuhlata energiaansa – nämä 10 asiaa sen todistavat
- Viini vai puoliso? Näissä 13 asiassa viini vie voiton
- Vanhemmat menevät helposti halpaan – näillä lauseilla aikuinen lapsi yrittää manipuloida
- Paksu lompakko ei tee hyvää aviomiestä tai isää – nämä 6 asiaa tekevät
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin
- Milloin nainen on parhaimmillaan? Yksi miesten vastauksista osuu suoraan asian ytimeen