Puolet miehistä sanoo eroavansa naisesta, jos nainen tekee tämän asian
Osaatko arvata mikä asia on kyseessä?
Monet erilaiset asiat voivat ajaa parisuhteen karikolle. Kyse voi olla suurista eroista arvomaailmojen välillä, erilaisista tulevaisuudensuunnitelmista tai myös hyvin pieneltä vaikuttavista asioista.
Miehilläkin on hyvin erilaisia asioita, jotka heitä naisessa häiritsevät, eivätkä kaikkia miehiä tietenkään häiritse samat asiat. On kuitenkin yksi melko yllättävä ja melko pieneltä tuntuva asia, jonka 44 % miehistä mainitsee syyksi lopettaa deittailu.
Eräässä tutkimuksessa nimittäin saatiin selville, että lähes puolet miehistä kokee, että tapailu on syytä lopettaa, mikäli nainen ei ikinä maksa laskua treffeillä.
Tämä kysymys toki jakaa miehiä kahteen leiriin, sillä osa on asian suhteen hyvinkin perinteisiä ja kertoo, etteivät hyväksyisi sitä, että nainen maksaisi treffien laskun. Osa taas kokee positiivisena ja tasa-arvoisena sen, että nainen osallistuu kustannuksiin ainakin joskus.
Tutkimuksessa myös monet vastanneet totesivat, että kun deittailua on jatkunut kuusi kuukautta, myös nainen alkaa osallistua kuluihin, vaikkakin mies edelleen maksaa suurimman osan. Osa naisista myöntää, ettei todellakaan haluaisi osallistua treffien kustannuksiin. Naisista 39 % myöntää, että mies torjuisi naisen ehdotuksen maksaa lasku, ja 44 % naisista koki häiritsevänä sen, että mies olettaa naisen osallistuvan kustannuksiin.
Kuulostaako tämä tutulta? Oletko sinä osallistunut treffien kustannuksiin, vai oletko sitä mieltä, että maksaminen kuuluu miehen tehtäviin? Kerro mielipiteesi kommenteissa!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life / Kuva: Mikel Parera, Unsplash
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa