Puolet miehistä päättäisi parisuhteen, jos nainen ei suostu tekemään yhtä asiaa
Parisuhteet voivat kaatua lukemattomista eri syistä – joskus taustalla on suuria arvomaailman eroja tai ristiriitaisia tulevaisuudensuunnitelmia, toisinaan taas pieniltä tuntuvia ja arkisia käytännön asioita.
Miehiä häiritsevät monet eri asiat, mutta yksi tekijä nousee tutkimuksissa esiin yllättävän usein.
Peräti 44 % miehistä nimittäin sanoo, että he lopettaisivat deittailun, jos nainen ei koskaan kaivaisi lompakkoaan esiin ja osallistuisi treffien maksamiseen.
Pitääkö naisen maksaa treffeistä?
Tämä tosin jakaa mielipiteitä. Osa miehistä on hyvinkin perinteisiä eivätkä halua suin surminkaan, että nainen maksaa. Toisille taas kustannusten jakaminen on tärkeä merkki tasa-arvoisesta kumppanuudesta.
Tutkimuksessa moni mies kertoi yllättäen myös, että jos suhde on jatkunut noin puoli vuotta, naisen olisi hyvä alkaa osallistua menoihin, vaikka mies edelleen maksaisikin valtaosan kuluista.
Osa naisista kuitenkin myöntää avoimesti, etteivät he halua maksaa. Moni kertoo myös kokevansa epämiellyttävänä sen, että mies ylipäänsä odottaa heidän osallistuvan.
Mitä mieltä sinä olet? Pitäisikö laskut jakaa, vai kuuluuko maksaminen yksinkertaisesti miehen kontolle?
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen