Piristä tuntemattoman päivää helposti ja nopeasti – lue vinkit

Tekemällä hyvää muille voit saada itsellesikin paremman mielen.
Kiireisen elämän keskellä harva antaa aikaansa pienille teoille, joilla voi saada hyvän mielen muille ja sitä kautta itselleenkin – kaikilla siihen ei ole edes mahdollisuutta. Jos sinulla kuitenkin on mahdollisuus tehdä pieniä tekoja muiden iloksi, alla on yhdeksän vinkkiä, miten voit piristää tuntemattomien päivää nopeasti.
1. Jätä euro, pari myyntiautomaattiin
Näin seuraava automaatin käyttäjä saa ostoksensa halvemmalla tai hyvällä tuurilla ilmaiseksi.
2. Jaa sateenvarjosi
Jos sinulla ei ole kiire, tarjoa suojaa sateelta toiselle ulkona kulkevalle, jolla ei omaa sateenvarjoa ole.
3. Jätä ihana viesti ja iso tippi työntekijälle
Suomessa tippikulttuuria ei ole siinä määrin kuin ulkomailla, mutta hyvää palvelua saatuaan siitä kannattaa myös kertoa – edes tipillä.
4. Kehu tuntematonta, mutta älä ole omituinen asian suhteen
Voi tuntua hassulta ajatukselta kehua ihmistä, jota ei tunne, mutta jos reippaasti sanot esimerkiksi jonkun näyttävän hyvältä ja jatkat matkaasi, piristät varmasti kehun saaneen päivää.
5. Päästä ihmisiä edellesi jonossa
Etenkin jos sinulla itselläsi on hirveät määrät ostoksia ja takanasi olevilla vain muutama ostos.
6. Auta kantamusten kanssa
Tämän pitäisi olla melkein itsestään selvää, mutta mainitakoon se silti. Jos näet jonkun olevan pulassa kantamustensa kanssa esimerkiksi koettamassa avata ovea tai nousemassa portaita, tarjoudu auttamaan.
7. Avaa ovi
Se on yksinkertainen, mutta tehokas tapa piristää toisen päivää. Tämä tapa ei koskaan vanhene.
8. Anna paikkasi toiselle julkisissa kulkuneuvoissa
Eikä pelkästään vanhuksille, vammaisille tai raskaana oleville. Jos huomaat jonkun olevan todella väsynyt ja joutuvan seisomaan, tarjoa paikkasi – se varmasti ilahduttaa.
9. Muista, ettet tiedä, mitä muut käyvät parhaillaan läpi
Ennen kuin raivostut jonossa etuilleelle miehelle tai sinuun kaupassa törmänneelle naiselle, muista, että et tiedä, mitä he käyvät parhaillaan läpi. Heillä saattaa olla juuri elämänsä hirvein päivä eikä tuntemattoman räjähdys auta asiaa.
Lähde: Cosmopolitan
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä