Pesethän meikit pois ennen unille menoa? Tästä syystä se kannattaa
Pitkän päivän päätteeksi meikkien peseminen pois ja kasvojen puhdistaminen ennen sänkyyn menoa voi välillä unohtua.
Tätä tapaa kannattaisi kuitenkin välttää parhaansa mukaan, sillä meikit kasvoilla nukkuminen voi aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa iholle. ”Meikkien kanssa nukkuminen voi olla haitallista ihon terveydelle”, kasvojen kauneusleikkauksiin erikoistunut kirurgi ja ihonhoidon asiantuntija James C. Marotta kertoi Good Housekeeping -sivustolle. ”Tämä etenkin on totta, koska iho korjaa itseään yön aikana, kun nukut, joten meikki voi tukkia huokosia eikä anna ihon hengittää”, hän jatkoi. Marottan mukaan se voi aiheuttaa myös epätasaista ihonväriä, kuivuutta, punoitusta, aknea ja syventää ryppyjä. Hän vielä lisäsi, että meikkien kanssa nukkuminen voi lisätä altistumista vapaille radikaaleille, mikä voi johtaa kollageenin hajoamiseen ja ihoon, joka vanhenee nopeammin. Jos käytät vain ripsiväriä, kannattaa sekin pestä pois ennen yöunia. Se voi tukkia pienet karvatupet silmäluomissa, mikä voi aiheuttaa, ärsytystä tai jopa tulehduksen tai kystia. Jos olet todella väsynyt ja meikkien puhdistaminen tuntuu todella suurelta askareelta, vähintä mitä voit ihoasi ajatellen tehdä, on hankkia yöpöydällesi kasvojen puhdistukseen tarkoitettuja liinoja. Näin voit pikaisesti pyyhkiä kasvosi ennen kuin käyt unille. ”Vaikka tämä ei kaikkea meikkiä poista kasvoilta, on se kuitenkin parempi kuin puhdistuksen jättäminen väliin täysin”, Marotta kommentoi. Lähde: Good HousekeepingLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Nuoret listasivat toiveensa
- Suomessa nopeasti yleistyvä terveysongelma koskee yhä useampaa nuorta naista
- Yleinen virhe heikentää aurinkosuojan tehoa – ihotautilääkäri suosittelee tätä ratkaisua
- Kuoleman lähestyminen näkyy kehossa usein näin – 8 yleistä merkkiä
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä