Onneton mies ei kerro näitä 21 asiaa naiselleen ennen kuin on aivan myöhäistä
Mies saattaa jopa vihata naistaan eikä naiselle ole hajuakaan siitä.
Se johtuu siitä, että miehen voi olla vaikea kertoa omista mielipiteistään. Se kuulostaisi yksinkertaisen helpolta, että avaisi suunsa ja kertoisi mikä on hänen mielestään vialla. Sen sijaan mies voi tuntea itsensä onnettomaksi eikä sano siitä naiselleen kuin vasta siinä vaiheessa, kun se on myöhäistä.
21 asiaa, jotka onneton mies saattaa kertoa naiselleen liian myöhään:
1. Haluan tuntea olevani kotiini tervetullut ja olevani siellä arvostettu.
2. Haluan tuntea, että voimme luottaa toisiimme ja meille menisi taas hyvin.
3. Haluan pystyä kertomaan hänelle jotain ilman, että se aina muuttuu joksikin, jonka olen tehnyt väärin
4. Haluan tuntea hänen ilonsa, kun hän herää vierestäni. Esimerkiksi hymy olisi mukavaa.
5. Haluan tuntea, että minua kuunnellaan.
6. Haluan tuntea olevani ymmärretty.
7. Haluan tuntea olevani arvostettu.
8. Haluan tuntea olevani haluttu.
9. Haluan fyysistä läheisyyttä
10. Haluan suhteeseemme vaihtelua ja spontaanisuutta.
11. Haluan tuntea oloni kotoisaksi vaimoni seurassa.
12. Haluan, että hän kertoo minulle, mitä hän tarvitsee.
13. Haluan, että hän antaa minun täyttää hänen tarpeensa.
14. Haluan tuntea oloni turvalliseksi, kun puhumme tarpeistamme.
15. Haluan, että toimimme tiiminä yhdessä.
16. Haluan hänen luottavan siihen, että aikomukseni häntä kohtaan ovat hyvät.
17. Haluan, että hän uskoo minuun ja uskoo minun uskovan häneen.
18. Haluan hänen tunnustavan ja arvostavan rooliani isänä.
19. Haluan käydä syvempiä keskusteluja ja että jos olen haavoittuvainen, minua ei tuomita siitä.
20. Haluan hänen kunnioittavan henkilökohtaista kasvuani ja sitä, että tarvitsen välillä omaa aikaa.
21. Haluan rakastaa häntä ja tuntea olevani rakastettu.
Mies saattaa hävetä tai pelätä sanoa näitä ääneen, mutta se kannattaisi tehdä ja varsinkin ajoissa. Asiat menevät helposti pieleen, jos mies miettii näitä vain mielessään eikä sano niistä kuin vasta siinä vaiheessa, kun suhteessa on moni asia pielessä. Ehkä nainen voisi itse ottaa näitä kohtia puheeksi miehensä kanssa?
Lähde: Your Tango
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jokaisen pitäisi pyytää vierailtaan tätä yhtä palvelusta edes kerran vuodessa – itse et todennäköisesti huomaa samaa asiaa
- Moni syyttää hellettä, vaikka todellinen syy huonoihin yöuniin voi olla aivan toinen
- Kokeile tätä niksiä kainaloiden hikitahroihin – toimii kesät talvet
- 5 syytä, miksi punaviiniä pidetään muita alkoholijuomia terveellisempänä
- Raskaus tuo mukanaan myös yllättäviä etuja – tässä niistä kuusi
- Kannattaako seksiä harrastaa ensitreffeillä? Yksi perustelu saa monet muuttamaan mielensä
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Aiotko pakata nämä kengät lomalle? Ne voivat johtaa jopa 2 500 euron sakkoon
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen