On olemassa vain kaksi syytä, miksi mies ei viestittele takaisin
Oletko tavannut miehen, mutta hänestä ei ole kuulunut sen jälkeen mitään?
Jos tapaamasi mies vaikutti mielenkiintoiselta ja haluaisit tutustua häneen lisää, se voi tuntua ikävältä, jos hän ei ole tekstannut sinulle takaisin, vaikka sinä jo ehdit lähettämään hänelle viestin. Siihen voi olla oikeastaan vain kaksi syytä, miksi hän ei ole vastannut.
Nämä ovat kaksi pääsyytä, miksi mies ei tekstaa sinulle
Mikään ei ole turhauttavampaa, kuin miettiä miksi mies ei vastaa viestiin. Näin voi käydä, vaikka olisi tapaillut miestä jo jonkin aikaa. Viestiä voi joutua odottelemaan myös siinä vaiheessa, kun kyseessä eivät ole olleet ensitreffit.
Toinen pääsyistä voi olla yksinkertaisesti vain se, että hänellä on kiire. Kiireessä ei välttämättä ehdi lähettelemään viestejä, ainakaan ihan heti. Siksi viesti voi vielä tulla, mutta sitä joutuu odottelemaan. Kaikilla ei ole aikaa pitää matkapuhelinta kädessä kaikkina vuorokauden aikoina.
Toinen hyvä syy voi olla vähä ikävämpi syy. Syy voi nimittäin olla vain se, että hän ei halua suhdetta kanssasi. Jos hänelle ei ole sattunut mitään, joka estäisi viestittelyn, hän voi vain yrittää päästä sinusta eroon.
Jos mies haluaa erota, hänen kannattaisi sanoa se suoraan, eikä kiusata radiohiljaisuudella.
Lähde: Your Tango
LUE MYÖS:
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 9 hyvin pientä tapaa, jotka tuovat mielenrauhaa ja selkeyttä hektiseenkin arkeen
- Haaveiletko vauvasta? Vastaa ensin näihin kahdeksaan kysymykseen rehellisesti
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Nämä huomaamattomat merkit paljastavat, että kumppani yrittää manipuloida sinua syyllistämällä