Nämä hienovaraiset virheet voivat ajaa parin lopulta erilleen.

Parisuhteessa on omat haasteensa, jos osapuolet asuvat kaukana toisistaan, eri paikkakunnilla tai jopa eri maissa. Oman lusikkansa soppaan tuovat pienet, hienovaraiset virheet, joita saattaa huomaamatta tehdä, ja ne voivat Bustlen mukaan olla niin voimakkaita, että suhde päättyy eroon.

Asiantuntijat antoivat esimerkkejä tällaisista virheistä, jotka saattavat jättää jälkensä etäsuhteeseen ja johtaa eroon. Voit lukea niistä lisää alta.

Epäilet parisuhteen aitoutta

Jos elämässäsi on ihmisiä, jotka väittävät ettei etäsuhteesi ole oikea tai aito parisuhde, koska asut eri paikkakunnalla kuin kumppanisi, voivat nämä mielipiteet helposti vaikuttaa siihen, miten itse suhtaudut suhteeseesi. Vaikka kumppani asuisi kauempana, voi side hänen kanssaan olla silti yhtä syvä ja aito kuin millä tahansa muulla parilla.

”Jos parisuhde tarkoittaa tunteiden jakamista toisen kanssa, toiselle omistautumista ja kumppanista välittämistä, olipa hän missäpäin maailmaa tahansa, on etäsuhde silloin aivan yhtä aito ja oikea suhde kuin sellainen, jossa ollaan yhdessä läpi vuorokauden”, kliininen psykologi ja parisuhdeasiantuntija Carissa Coulston sanoi Bustlelle.

Koetat ratkoa riidat myöhään illalla

”Älä mene nukkumaan vihaisena/riidoissa” on yksi vanhimpia neuvoja, joita parisuhteessa oleville annetaan. Joissakin tilanteissa se voi olla avuksi, mutta se ei ole sääntö, jonka mukaan elää – etenkään etäsuhteessa.

”Suuttumusten ratkaiseminen myöhään illalla, kun olet väsyksissä, ei ole ikinä hyvä idea”, Coulston totesi ja lisäsi, että se pätee varsinkin silloin, kun kumppani asuu kilometrien päässä.

Kun voit kirjaimellisesti jakaa sängyn kumppanin kanssa, on helpompi sopia illan jälkeen kuin tilanteessa, jossa et voi koskettaa tai olla vuorovaikutuksessa toisen kanssa kasvokkain. Coulston suosittelee ottamaan pienen aikalisän.

”Puhukaa ongelmista seuraavana päivänä, kun olette nukkuneet yön yli ja teillä on paljon parempi näkymys kyseessä oleviin ongelmiin”, hän neuvoi.

Koetat olla yhteyessä koko ajan

Etäsuhteessa on ehdottomasti hyvästä olla yhteyksissä kumppaniin läpi viikon, mutta joskus on mahdollista olla liikaa yhteydessä ja se voi luoda ongelmia. Bustlen mukaan jos parisuhde on vakiintunut ja terve, ei silloin pitäisi tuntea tarvetta olla jatkuvasti yhteyksissä.

”Jos olisitte samassa paikassa, ette viettäisi 24 tuntia päivästä yhdessä”, Coulston huomautti.

”Tila, sekä fyysinen että virtuaalinen, on tärkeää missä tahansa parisuhteessa”, hän jatkoi.

Kun et jatkuvasti viestittele kumppanillesi, voit pysy itsenäisenä ja arvostaa enemmän hetkiä, jolloin olette yhteydessä.

Et pyydä huomiota silloin, kun kaipaat sitä

Coulstonin mukaan usein ajatellaan, että kumppanin pitäisi automaattisesti tietää, että haluamme hänen antavan enemmän aikaansa meille.

”Kuitenkin liian usein epäonnistumme huomaamaan merkit”, hän sanoi.

Vaikka ei ole fiksua olla koko ajan yhteydessä kumppanin, on kommunikaatio ehdottomasti erittäin tärkeää terveelle etäsuhteelle, joten jos et pyydä huomiota, kun sitä kaipaat, saattaa suhde mennä vain huonompaan suuntaan.

”Fyysiset merkit voi yleensä havaita vain kasvokkain, joten ei ole yllättävää, jos kumppanisi ei hoksaa, miltä sinusta tuntuu. Jos haluat jakaa enemmän aikaa kumppanisi kanssa, puhu hänelle siitä”, Coulston neuvoi.

Ette sovi hauskoja virtuaalitreffejä

Kun asuu lähellä kumppaniaan, on silloin paremmin mahdollisuus tehdä hauskoja muistoja, kun puuhastelee asioita yhdessä. Etäsuhteessa se on vaikeampaa.

”Meistä tulee läheisempiä muiden kanssa viettämällä aikaa yhdessä ja hyvä tapa siihen on jonkin aktiviteetin kautta”, terapeutti ja sosiaalityöntekijä Alisha Powell kertoi Bustlelle.

”Etäsuhteessa se on haastavampaa, mutta elokuvien katsominen, yhdessä syöminen tai videon välityksellä jutteleminen samalla, kun tekee samaa asiaa, voi se lisätä emotionaalista intiimiyttä”, hän lisäsi.

Jätät oman elämän huomiotta

Bustlen mukaan liian paljon hyvää voi ollajoskus ongelma. Esimerkiksi jos koetat tehdä tervettä parisuhdetta etänä, saatat omistaa suuren osan vapaa-ajasta hänen kanssa jutteluun, jotta pysyisitte läheisinä. Missä tahansa suhteessa täytyy kuitenkin huolehtia itsestä kumppanuuden lisäksi.

”Joskus on vaikea tasapainottaa lähellä asuvat ihmiset etäsuhteen kanssa. On tärkeä kummallekin osapuolelle, että heillä on omat elämät, jotta he eivät ala kantaa kaunaa toisiaan kohtaan”, Powell totesi.

Ei aikaa intiimiydelle

Sertifioidun parisuhdeasiantuntija ja mielenterveysneuvoja Adina Mahallin mukaan on tärkeä aikatauluttaa yhteydenpitoa, mutta on yhtä tärkeää aikatauluttaa myös hetkiä videoseksiin ja puhelin seksiin.

”Intiimiyttä puuttuu suuresti, kun ei ole toisen lähellä, joten ajan ottaminen ’treffi-iltaa’ varten on tärkeää parisuhteelle”, Mahalli selitti.

Vaikka toiseen ei voi fyysisesti koskea, on mahdollista muodostaa vahva, virtuaalinen yhteys. Jos jokin tuntuu kiusalliselta sinusta tai kumppanistasi, kannattaa koettaa aloittaa esimerkiksi viestein ja sitten siirtyä hiljalleen intiimimpiin tapoihin, kuten puheluihin ja videoihin.

Puhutte vain ’tärkeistä’ asioista

”Avoimuus ja säännöllinen kommunikointi on todella tärkeää etäsuhteessa”, Mahalli sanoi.

Yhteydenpidon tiheyden lisäksi myös ne asiat, joista kumppanillesi puhut, voivat olla tärkeitä kytköksenne pitämiseksi vahvana. Bustlen mukaan sinusta voi tuntua, että kumppanille pitäisi jakaa vain isoja asioita tai todella intensiivisiä tutneita, mutta pienetkin, lähes mitättömältä vaikuttavat osat päivääsi ovat olennaisia keskusteluille.

”Arkipäiväisistä, mitättömistäkin asioista puhuminen, mitä päivän aikana on tapahtunut, on yhtä tärkeää kuin omista tunteista puhuminen, jotta ylläpitää tervettä etäsuhdetta”, Mahalli kertoi.

Jos asuisit kumppanisi kanssa tai näkisit häntä monena päivänä viikossa, kertoisit hänelle siitä hassusta hatusta, jonka näit jollain bussissa tai höpsöstä asiasta, jonka kissasi teki, etkä vain asioista, jotka ovat todella turhauttavia tai jännittäviä. Siksi on hyvä varmistaa, että samaa tekee myös etäsuhteessa ollessa.

Bustlen mukaan voi vaatia hieman enemmän aloitetta saada etäsuhde tuntumaan intiimiltä ja vahvalta, mutta tekemällä hieman töitä kumppanin kanssa, löytyy suhteeseen terve tasapaino.

Lähde: Bustle