Nokkela, hellä ja hyvä puhumaan: Tutkimus selvitti, mitä ominaisuuksia kumppanilla on oltava
Kyselyssä ilmeni myös vastaavasti ominaisuuksia, joita ihmiset eivät voi sietää.
Deittailusivusto eHarmony on selvittänyt, mitkä ominaisuudet ja piirteet ovat sellaisia, joita kumppanilla on ehdottomasti oltava. Sivusto analysoi dataa kahdeksan vuoden ajalta sivuston 18-34-vuotiailta käyttäjiltä ja näin selvisi sekä kymmenen piirrettä, jotka kumppanilla pitää olla, että kymmnen piirrettä, joita ihmiset eivät voi sietää.
Datan mukaan nuoret aikuiset haluavat sellaisen kumppanin, jolla on huumorintajua, pitää hellyyden antamisesta ja saamisesta sekä on luotettava, kertoo Metro. Kiltteys ja hyvät kuuntelutaidot olivat myös tärkeitä.
Pahimmat ominaisuudet eivät juuri selityksiä kaipaa. Valehteleminen, toisten ihmisten hyödyntäminen ja uskottomuus olivat viiden inhottavimman ominaisuuden joukossa.
Alta voit tutustua eHarmonyn selvityksessä paljastuneisiin ominaisuuksiin, jotka kumppanilla pitäisi olla tai joita ei voida sietää.
Top 10 ominaisuutta, jotka kumppanilla on oltava
- Nokkela ja osaa nauttia elämän hauskoista puolista (77%)
- Häntä ei haittaa antaa ja saada hellyyttä (61%)
- Voi aina luottaa, että hän on tukena (54%)
- Häntä kohtaan täytyy tuntea syvää rakkautta ja vetovoimaa (53%)
- Hyvä puhumaan ja kuuntelemaan (51%)
- Hellä ja kiltti (50%)
- Emotionaalisesti hyvinvoiva ja pystyy jakamaan tasapainoisen, vakaan elämän toisen ihmisen kanssa (41%)
- On halukas tutustumaan seksuaalisiin haluihin intohimolla ja ymmärryksellä (35%)
- Rehellinen ja tarpeeksi vahva, että osaa tehdä niin, mikä on oikein (34%)
- Pystyy käsittelemään elämän turhauttavia puolia tai hetkellisiä takaiskuja kärsivällisellä, tasaisella käytöksellä (33%)
Top 10 ominaisuutta, joita kumppanissa ei voi sietää
- Valehtelee ihmisille – etenkin kumppanille (74%)
- Hyödyntää muita ihmisiä (69%)
- Vähättelee, on kärsimätön tai vihamielinen ihmisiä kohtaan missä tahansa tilanteessa (57%)
- Ei ole siisti (50%)
- Harrastaa seksiä muiden kanssa sitoutuneen parisuhteen ulkopuolella 42%)
- On luonteeltaan vilpillinen ja muita kohtaan ilkeä (40%)
- Käyttää laittomia päihteitä (38%)
- Ei pysty käsittelemään suuttumustaan tai pullottaan sen sisäänsä (38%)
- Viettää runsaasti aikaa nukkuen, leväten tai olemalla sohvaperuna (33%)
- On suvaitsematon muita kohtaan (31%)
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
- Tässäkö meikkaajan pelastava enkeli? Korjaa rikkoutuneet puuterit, poskipunat ja luomivärit
- Nämä 7 lausetta paljastavat, että toinen kokee sinut uhkana
- Huonosti tunnettu oire voi haitata työntekoa rajusti – näissä töissä ongelma korostuu
- Liikenneturva muutti suositusta lapsen matkustamisesta selkä menosuuntaan – tarkista uusi linjaus
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Nyt 80- ja 90-luvuilla kasvaneet ymmärtävät vanhempiaan – nämä 7 asiaa alkavat todella ärsyttää
- Miten noin 1 500 euron kuukausituloista voi saada lähes kymppitonnin säästöön? Ota oppia näistä keinoista
- Oletko joskus ottanut kaapista puhtaan paidan ja ihmetellyt, miksi se haisee tunkkaiselta?
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen