Nämä ovat miesten 10 deittailusalaisuutta, joita et todennäköisesti osannut aavistaa
Varsinkin numero 5 on suorastaan nerokas!
Deittaillessa uutta ihmistä olisi välillä ihanaa saada kurkistaa toisen aivoihin ja onkia ainakin muutama salaisuus. Moni meistä pelkää satuttavansa itsensä deittailumaailmassa ja siksi olisikin helpottavaa, jos uutta ihmistä osaisi tulkita paremmin.
Miehilläkin nimittäin on omat deittailusalaisuutensa, joista emme välttämättä olleet lainkaan tietoisia. Tässä ne ovat!
- Hän haluaisi oikeasti laittaa treffienne laskun puoliksi.
- Miehet eivät puhu saamastaan seksistä keskenään lainkaan niin yksityiskohtaisesti kuin naiset.
- Hän tulee mieluummin sinun luoksesi, sillä sinulla on todennäköisesti paljon mukavampi sänky.
- Hän on luultavasti saanut kavereiltaan apua parhaimpiin tekstareihinsa – kyllä, miehetkin tekevät sitä ryhmätyönä.
- Jos mies tapailee samanaikaisesti useampaa naista, hän saattaa lisätä naisten numerot puhelimiinsa koodinimillä, kuten miesten nimillä.
- Hän ei ehkä myönnä sitä, mutta hän toivoo salaa, että tekisit ensimmäisen muuvin.
- Hän myös toivoo, että sinä ehdotat toisia treffejä.
- Hän ei halua kuulla mitään eksästäsi, edes mitään negatiivista!
- Hän ehkä väittää, että hänen asuntonsa on kamalassa kunnossa, mutta oikeasti hän on kyllä siivonnut siltä varalta, että treffinne menevät todella hyvin.
- Söpön lempinimen käyttö saattaa tarkoittaa, ettei hän muista nimeäsi, tai pelkää kutsuvansa sinua jonkun muun naisen nimellä.
Miehilläkin on siis omat salaisuutensa, joista me emme ole olleet tietoisia!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life / Kuva: Andrea Piacquadio, Pexels
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Nuoret listasivat toiveensa
- Suomessa nopeasti yleistyvä terveysongelma koskee yhä useampaa nuorta naista
- Yleinen virhe heikentää aurinkosuojan tehoa – ihotautilääkäri suosittelee tätä ratkaisua
- Kuoleman lähestyminen näkyy kehossa usein näin – 8 yleistä merkkiä
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä