Näitä ikäviä asioita sydänsurut muistuttavat

Tieteen ja tutkimusten mukaan nämä neljä asiaa ja sydänsurut ovat melko samanlaisia.
Jokainen kokee sydänsurut omalla tavallaan, mutta jokainen voi varmasti olla yhtä mieltä siitä, että sen läpikäyminen on todella ikävää. Sydänsurut voivat myös muistuttaa muita ikäviä asioita.
Tieteen ja tutkimusten mukaan sydänsurut ovatkin kuin:
1. Lievä palovamma
Vuonna 2013 tehdyn Michiganin yliopiston tutkimuksen mukaan sama osa aivoista syttyy, kun ajattelet sinut torjunutta rakastajaa ja kun saat lievän palovamman. Torjumisesta aiheutuneella emotionaalisella kivulla voi olla suora, fyysinen vaikutus kehoon. Et siis täysin kuvittele särkyneestä sydämestä aiheutunutta surua ja kipua.
2. Vieroitusoireet
Stony Brookin yliopiston professori Arthur Aronin mukaan intensiivinen, romanttinen rakkaus vaikuttaa toimivan samalla tavalla kuin addiktio. Aron sai selville, että sydänsuruista kärsivillä on samankaltaista aivotoimintaa kuin huumeaddikteilla vieroitusoireista kärsiessään. Aron mukaan tämä voikin selittää, miksi romanttiseen torjumiseen liittyviä tuntemuksia ja käytöstä on vaikea kontrolloida.
3. Identiteettikriisi
Erot voivat vaikuttaa suuresti käsitykseen omasta itsestään, saaden identiteetin tuntumaan epäselvemmältä, käy ilmi kolmesta tutkimuksesta Northwesternin yliopistosta.
”Pariskunnat voivat täydentää toistensa lauseiden lisäksi myös oikeasti toisiaan”, tutkijat ovat todenneet ja kun et ole enää osa pariskuntaa, voi oma identiteetti alkaa tuntua epäselvältä.
4. Tarttuva tauti
Avioeroilla voi olla heijastusvaikutus ja Brownin yliopiston tutkimuksen mukaan jos ystäväsi eroaa, sinäkin eroat 75 prosenttia todennäköisemmin. Tutkijoiden mukaan ystäviesi huonot parisuhteet ja sydänsurut voivat horjuttaa oman parisuhteesi vakautta. Ystäväpiiristäsi riippuen siis erosi voi tuntua kuin se olisi ”tarttunut” joltain toiselta, koska sinä ja kumppanisi saitte ystäviltänne huonoja ”parisuhdefiiliksiä”.
Lähde: Huffington Post
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä