Näistä merkeistä tiedät, että mies haluaa erota

Mies voi muuttuneella käytöksellään koettaa saada sinut haluamaan erota, koska ei itse uskalla päättää suhdettanne.
Parisuhteen päättäminen pitäisi aina tehdä kasvotusten ja sanoa asioista suoraan, vaikka se tuntuisikin ikävältä. Näin ei kuitenkaan läheskään aina tapahdu, vaan esimerkiksi eroamista toivova mies voi alkaa etääntyä kumppanistaan, jotta hän päättäisi suhteen eikä mies joutuisi sitä tekemään.
Glamourin miestoimittaja listasi neljä merkkiä, joista voit tunnistaa, kun mies ei uskalla itse erota ja koettaa saada sinut tekemään eropäätöksen hänen puolestaan.
Näin mies viestittää eroaikeistaan hiljaisesti:
Viestien ja puheluiden määrä vähenee merkittävästi
Tämä ei aina kerro erohaluista, mutta varuillaan on hyvä olla. Osalla miehistä yhteydenpitotavat voivat muuttua, koska heillä on suhteessa hyvä ja varma olla eivätkä he halua olla koko ajan yhteydessä. Monet miehet saattavatkin viestitellä normaalia paljon enemmän suhteen alkuvaiheessa. Siksi tämän merkin kohdalla onkin vaikea olla varma, onko se vihjaus hyvästä vai huonosta tilanteesta. Pahinta ei siis kannata olettaa, mutta jos miehen yhteydenpidossa tapahtuu äkillinen muutos, kannattaa olla varuillaan.
Hän ei enää puhu paljoa
Jos sinulla oli tapana keskustella miehen kanssa paljon milloin mistäkin toiveista ja unelmista arkisiin asioihin, mutta yhtäkkiä keskustelut muuttuvat enemmän sinun yksinpuheluksi, ei se povaa kovin hyvää. Kun miehen osallistuminen keskusteluun alkaa olla yhden sanan vastauksia eikä hänestä tunnu saavan enää mitään irti, hän todennäköisesti koettaa viestiä sinulle jotain.
Hän ei enää puhu tulevaisuudestanne
Jos mies ei enää suunnittele yhteisiä menoja kuukausien tai edes viikkojen päähän toisin kuin aiemmin, viittaa se vahvasti hänen haluun lopettaa suhde – etenkin, kun sen yhdistää kahteen yllä olevaan merkkiin.
Hän muuttuu suureksi mulkeroksi sinua kohtaan
Jos mies haluaa sinun jättävän hänet, hän voi alkaa käyttäytyä sinua kohtaan tökerösti. Hän voi esimerkiksi olla koko ajan kiukkuinen ja äyskivä, nakella passiivisaggressiivisia kommentteja sekä osoittaa eri tapoja, joilla olet kohdellut häntä hänen mielestään huonosti. Mies voi hyvin ajatella ja toivoa, että jättäisit hänet tai tapaisit jonkun uuden. Harmi vain, ettei hänen mieleensä tule ajatus siitä, että hän olisi kypsä aikuinen ja päättäisi itse suhteen, jossa ei halua olla.
Lähde: Glamour
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Nämä muutokset tapahtuvat kehossasi, kun kävelet 15 minuuttia päivässä
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä