Pedikyyreissä on kyse muustakin kuin kauniista varpaankynsistä.

Kun kesäpäivät ovat takana, moni nainen huokaisee helpotuksesta; enää ei tarvitse sheivata niin huolellisesti sääriä tai huolehtia jaloista ellei välttämättä itse halua, koska syys- ja talvikuukausien aikana ne eivät ole niin esillä.

She Knows -sivuston mukaan tällaisessa ajattelussa on kuitenkin yksi ongelma: pedikyyreissä on kyse muustakin kuin siitä, että varpaankynnet ovat kauniisti lakatut. Pedikyyrit myös vahvistavat jalkaparkojasi, jotka joutuvat viileinä vuodenaikoina entistä kovemmalle koetukselle.

”Olipa sinulla sitten verenkiertovaivoja, olet juoksija tai kävelijä tai olet kuin moni muu nainen ja jalkasi ovat sukkahousujen ja kenkien sisässä suuren osan päivää, tuntuvat pedikyyrit hyvältä”, Becky Sturm, StormSister Spatiquen johtaja kertoi She Knows:lle.

”Pedikyyrejä suositellaan myös heille, joilla on verenkiertoon liittyviä vaivoja ja ovat hyvä lisä jalkojen terveydelle diabeetikoiden kohdalla”, hän lisäsi.

She Knows’n mukaan monet jalkaterapeutitkin näkevät pedikyyrien arvon, kunhan ne toteutetaan oikein.

”Pedikyyrit, joissa trimmataan kynsiä ja silotetaan karheaa ihoa sekä kaunistetaan jalkoja ja tarjotaan rentoutumista asiakkaalle, ovat mahtavia”, tohtori Richard Graves sanoi.

”En kuitenkaan halua nähdä pedikyyrejä tekevien trimmaavan kynsien sivuja poistaakseen sisäänpäin kasvaneita kynsiä, kaapivan kynsien alta lian poistamiseksi (he ovat liian agressiivisia ja erottavat kynnen alustastaan), työntävän kynsinauhoja taaksepäin kuin sormien kynsien kohdalla (tämä voi johtaa sisääpäin kasvaneisiin kynsiin) ja antavan lääkkeitä jalkasienen hoitoon. Nämä ovat kaikki asioita, jotka ovat hyvästä minun toimialaani ajatellen, mutta ikäviä asiakkaalle/potilaalle”, Graves totesi.

Tämä mielessä pitäen alla on kuusi syytä, miksi sinun pitäisi nauttia syys- ja talvikuukausinakin pedikyyreistä.

1. Se saa veren kiertämään

Kuten Sturm mainitsi, kaikille meistä olisi käyttä verenkierron tehostamiselle, kun viileinä vuodenaikoina alhaiset lämpötilat uhkaavat jäädyttää kehomme. Mikä kuulostaisi paremmalta kuin jalkojen upottaminen lämpimään kylpyyn, joka on hajustettu laventeliöljyllä?

2. Et riko sukkahousujasi

Jos varpaankynsien huoltamisesta on kulunut liian pitkä aika, varpaankynnet pääsevät rikkomaan monet sukkahousut, jos kynsiä ei huolla. Säännölliset pedikyyrit voivat olla tässä oiva tapa säästää rahaa uusien sukkahousujen jatkuvalta ostamiselta.

3. Se voi parantaa sinut

Ehkä ei kirjaimellisesti, mutta jos löydät hoitolan, joka tarjoaa myös hierontaa, tartu tilaisuuteen. Koulutettu hieroja osaa käsitellä jalkojasi tavoilla, joilla jotkut asiantuntijat uskovat voivan lievittää fyysistä kipua ja ahdistusta ja joissain tapauksissa edistää parempia yöunia.

4. Jalkasi ovat ihanan pehmeät

Kuvittele, miten ihanalta tuntuu mennä sänkyyn ja sileät jalat vain sujahtavat peiton alle! Hyvään pedikyyriin sisältyy kovettumien poisto jaloista ja se saa ne tuntumaan pehmeältä hiekkapaperin sijana.

5. Saat hyvän olon

Vaikka kukaan muu ei näkisi jalkojasi pedikyyrin jälkeen, voit aina itse ihastella, kuinka kauniilta ne näyttävät. Pedikyyrit voivat antaa myös boostia itsevarmuuteen ja on uskomattoman seksikästä huolehtia vartalostaan vain oman itsensä iloksi.

6. Huomaat ongelmat ajoissa

Jos pidät kiinni kuukausittaisista pedikyyreistä jopa talvella, huomaa jalkojasi käsittelevä asiantuntija paremmin merkit mahdollisista ongelmista, kuten sienitartunnoista. Tietysti pedikyyri ei vedä vertoja jalkojen terveyteen perehtyneen lääkärin luona käymiselle, mutta pedikyyrejä tekevä aammattilainen voi ohjeistaa sinut tarvittaessa lääkärin pakeille.

Kuinka usein sinä käyt pedikyyrissä? Kommentoi alla!

Lähde: She Knows