Nainen jakoi vaatteet sileäksi saavan DIY-suihkeohjeensa – räjäytti paljastuksellaan somen
Jos et pidä silittämisestä, etkä siitä, että et saa kaikkia ryppyjä vaatteista irti edes silittämällä, saat nyt hyviä uutisia.
Silityksen voi nimittäin unohtaa vaikka kokonaan, mutta rypyt oikenevat silti vaatteista ja kaiken päälle kuin itsestään. Tästä uskomattomaasta niksistä kerrotaan Mirror-sivustolla. Uutisessa kerrotaan naisesta nimeltään Chantel Mila. Hän oli sekoitellut kolmen ainesosan seoksen, joka tekee vaatteista sileitä, kun sitä suihkuttaa vaatteisiin.
Chantel päätti esitellä Instagramissa tämän seoksensa muillekin. Kun hän paljasti DIY-seoksensa ainesosat ja esitteli videossa vielä, kuinka tämä seos toimii, some meni siitä sekaisin. Hänen seoksensa voi ottaa mukaan esimerkiksi matkalle, jolloin matkalaukussa rypistyneet vaatteet saa nopeasti ja helposti sileäksi. Tämä seos pelastaa myös kiireisen aamun, jolloin ei ole aikaa silittämiselle.
Chantelin salaiseen vaatteet sileäksi tekevään seokseen tarvitaan kaksi kupillista vettä, yksi ruokalusikallinen etikkaa sekä yksi ruokalusikallinen hiustenhoitoainetta. Nämä ainekset sekoitetaan suihkepullossa, josta seos suihkutetaan vaatteissa olevien ryppyjen päälle. Sen jälkeen ryppyjä tasoitellaan varovasti käsillä. Lopuksi vaatteet ripustetaan esimerkiksi henkarin avulla roikkumaan. Viiden minuutin jälkeen vaate on rypytön ja sen voi pukea päälle.
Tämän viiden minuutin aikana ehtii vaikkapa syömään aamupalaa tai valmistautumaan töihin lähtöön, sen sijaan että käyttäisi ajan silittämiseen. Chantel kertoi, että hän on käyttänyt paljon aikaa siihen, että on saanut seokseen juuri oikean suhteen näitä kolmea ainesta. Tätä niksiä kannattaa kokeilla!
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen